Sunday, March 24, 2019

Ha!

Päätin etten luovuta.

Säästää voi aina, vaikkei olisi luottotietoja.

Thursday, March 21, 2019

Kela

Yksi veloistani on Kelalle.

Hain peruutusta, lykkäystä, ehdotin maksusuunnitelmaa.

Kuten muutama vuosi sitten tästä samasta asiasta vääntäessäni, lopputulos jälleen tämä:

Ehdottamani kuukausittainen maksuerä on liian pieni. Maksuerää ei voi kuitenkaan nostaa Kelan vaatimalle tasolle koska tällöin joutuisin toimeentulotuen asiakkaaksi ja toimeentulotuen asiakkaan kanssa maksusuunnitelmaa ei voi tehdä.

Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että velan perintää ulosoton kautta jatketaan.

Jollen voita lotossa seuraavan kuukauden aikana, edessä on uusi merkintä.

Jes.

Saturday, March 2, 2019

Vinkkejä rauhattomalle mielelle

Mietin velkojani yhä koko ajan. Asiaan suhtautuminen on kuitenkin muuttunut olennaisesti: enää asiat eivät luuppaa päässä ahdistavasti ja ilman parempaa tulevaisuutta, vaan niistä on tullut jollain tavalla normaali osa elämääni. Toki armottomia heikkoja ja ahdistavia hetkiäkin on.

Oikeastaan ensimmäinen askel oli se, että listasin kaikki lainani ja arvioin ne yläkanttiin. Kokonaisvelkasumma on armoton, niin sen kuuluukin olla. Siinä tilanteessa minua auttoi ajatus Yksi Kerrallaan. Itseäni lohdutti ajatus siitä, että voin maksaa velat lohkoissa pois. Kun on yhden suorittanut, se ei tule enää takaisin, siitä ei tule enää mitään lisäkustannuksia.

Postin tuoman laskun myötä tuli paniikkiahdistus. Tuleeko tästä sittenkään mitään? Sparrasin itseäni näillä:

1. tärkeintä on välttyä uusilta ulosottomerkinnöiltä

2. jos saan ulosottovelat maksettua, voin käyttää mahdollisen veronpalautuksen mihin itse haluan

3. kun saan ulosottovelat maksettua, kaikki raha mitä tienaan on minun

4. ahdistus vähenee koko ajan vaikka on ankeaa

5. voin vihdoin alkaa rakentaa oikeaa taloudellista turvaa itselleni

6. painajaisilla ei ole enää totuuspohjaa

Rock the boat, don't rock the boat baby

Taas tapahtuu ja paljon.

Ei mennyt kauaa ensimmäisen ulosottolainan maksusta kun posti toi maksutositteen toisesta lainasta.

Paniikki, välitön katumus, suurempi paniikki.

Lainoista kaksi oli ulosotossa ns. passiivisena. Olin laskenut sen varaan että saan ensin aktiivisena olevat maksettua pois ja sitten käyn näiden kahden kimppuun.

Miten helvetissä estän tämän lainan uudelleenmenon ulosottoon? Kun on seitsemän muuta lainaa setvittävänä?

Painajaisia, unettomuutta, yöhikoilua.

Asiaa muutaman päivän panikoituani päätin, että kuten muutenkin, tärkeämpää on saada maksettua tämä nyt pintaan pompsahtanut laina pois ennen kuin se joutuu ulosottokierrokselle ja saan taas uuden ulosottomerkinnän. Muu syntilista saa nyt joutua odottamaan.

Ongelma ei ole helpoimmasta päästä, eräpäivä lainassa kun on ihan kohta eivätkä muut ulosottomaksut ja lainanlyhennykset anna armoa.

Tämä nyt alkanut kuukausi tulee olemaan rankka. Laskin että on noin kymmenen prosentin mahdollisuus että selviän sekä nyt tästä lainasta, normielämän laskuista ja lyhennyksistä. Ehkä. Jättimäinen ehkä. Kuukausi tulee joka tapauksessa olemaan niin rankka että huhtikuussa on pakko pitää loma näistä asioista ettei korttitalo sorru ja teen uuden konkurssin.

Onneksi on ulosoton nettipalvelu. Ahdistavimpina hetkinä käyn katselemassa sen saldoa, laskemassa pankkitileillä olevien lainojen pienenemistä. Teen listoja siitä, miten paljon olen jo mitäkin lainaa lyhentänyt, montako tonnia kokonaisvelkasummaa on vielä jäljellä.

Jostain syystä se tuo lohtua tähän kaoottiseen ja mieltä syövään tilanteeseen.