Wednesday, August 15, 2018

Pieniä valintoja

Helle on ohi!

Ilmassa on jo pientä syksyn tuntua. Se aiheuttaa ainakin itsessäni samaan aikaan innostuneen, odottavan tunteen ja kummallisen selittämättömän haikeuden.

Kesää ei tule ikävä. Olihan siinä hyvät hetkensä, mutta kun en kesästä pahemmin nauti ja työtön kun olen, kesästä jää aina tietynlainen hukkaan heitetyn ajan maku suuhun. Noh, tulihan siinä hengailtua kotosalla kissan kanssa kolme kuukautta.

Alkava syksy on samaan aikaan innostava ja pelottava. En tiedä johtuuko pitkään opiskelusta, mutta sisäinen kelloni tuntuu olevan ajastettu käynnistymään syksyisin. Kaiken uudelleen aloittaminen, tuntemattomaan hyppääminen.

Töiden suhteen elämässäni ei ole tapahtunut mitään muutosta. Olen nyt ollut muutaman viikon tietoisesti hakematta töitä. Päätös tuli luonnostaan, itsetunto alkoi olla niin matalalla että katsoin paremmaksi pitää pienen tauon.

Kannatti! Jotenkin olen nyt taas uudella asenteella matkassa. Kuten puolison haussa, yritän hokea itselleni että eihän sen tarvitse olla kuin se yksi ja ainoa, mikä osuu kohdalle. Ehkä se päivä vielä tulee?

Elämä on pieniä valintoja.

Sitä, että päättää nipistää entisestään ja ostaa kissalle vielä vähän parempaa ruokaa. Muutaman euron lisäsijoitus tuo iloa kun näkee millä innolla kissa vetää raksuja.

Sitä, kun posti tuo tarjouksen lainojen yhdistämisestä ja jo kirjeen fontti saa naurahtamaan. Niin fontti kuin lafkan nimi on valittu muistuttamaan suuren pohjoismaisen pankin nimeä, luottamusta herättämään? Silpuksi ja roskiin.

Sitä, kun haaveilee lyhyestä reissusta syksymmällä ja päättää järjestää rahankäyttönsä niin, että pääsee pariksi päiväksi muualle. 

No comments:

Post a Comment