Juu.
Ei mene putkeen muillakaan. Tuli palkka, täysi. Olen nyt viime viikosta asti odottanut tapahtuuko jotain.
Ilmeisesti ovat palkanlaskennassa mokanneet asian.
Hö. Jotenkin opin odottamaan innolla tätä ensimmäistä ulosmittausta.
Wednesday, January 30, 2019
Sunday, January 20, 2019
Tuomiopäivä
Tänään on kahden postauksen päivä, sen verran viimeisen parin päivänä aikana ovat ajatukset pyörineet rahan, luottotiedottomuuden ja paniikin ympärillä.
Kun tänä aamuna heräsin, ajatukset kääntyivät ensimmäisenä velkoihin. Välittömästi.
Takana on rankka viikko. Ensin Kela muisti kirjeellä, sitten posti toi ennakkoilmoituksen palkasta tapahtuvasta ulosotosta.
Mahaan tipahti kivi, päässä alkoi soida välittömästi Irwin Goodmanin "Kusessa ollaan". Sitten tuli nauru.
Olin helpottunut. Nyt on tullut se helvetin aika jota olen pelännyt monta vuotta. Asiat etenevät, halusin sitä tai en. Nauroin myös sitä, että paria päivää ennemmin olin huokaillut täällä kuinka tuntuu että pitäisi pystyä enempään.
Oikeastaan ainoa asia mikä rahanmenossa ahdistaa, on se, että vielä en varmaksi tiedä kuinka paljon palkasta viedään, palkka kun ei kauhean häävi ole. Mutta aina on toimeentulotuki, nopeasti tutkittuna ns. pakotettu ulosotto katsotaan menoksi.
Enemmän ahdistaa ajatus siitä, että kun pomoni saa tietää asiasta, saan potkut. Toivon että saan mahdollisuuden yrittää selittää asian ennen sitä, ehkä ymmärrystä löytyy.
Hoen itselleni että maailma on muuttunut, että nykyään ihmiset alkavat ymmärtää että luottotiedottomuus ei [aina] ole valinta. Että meitä ei ole vain muutamia, meitä on tuhansia jne jne.
Ja se tärkein: minä yritän.
Kun tänä aamuna heräsin, ajatukset kääntyivät ensimmäisenä velkoihin. Välittömästi.
Takana on rankka viikko. Ensin Kela muisti kirjeellä, sitten posti toi ennakkoilmoituksen palkasta tapahtuvasta ulosotosta.
Mahaan tipahti kivi, päässä alkoi soida välittömästi Irwin Goodmanin "Kusessa ollaan". Sitten tuli nauru.
Olin helpottunut. Nyt on tullut se helvetin aika jota olen pelännyt monta vuotta. Asiat etenevät, halusin sitä tai en. Nauroin myös sitä, että paria päivää ennemmin olin huokaillut täällä kuinka tuntuu että pitäisi pystyä enempään.
Oikeastaan ainoa asia mikä rahanmenossa ahdistaa, on se, että vielä en varmaksi tiedä kuinka paljon palkasta viedään, palkka kun ei kauhean häävi ole. Mutta aina on toimeentulotuki, nopeasti tutkittuna ns. pakotettu ulosotto katsotaan menoksi.
Enemmän ahdistaa ajatus siitä, että kun pomoni saa tietää asiasta, saan potkut. Toivon että saan mahdollisuuden yrittää selittää asian ennen sitä, ehkä ymmärrystä löytyy.
Hoen itselleni että maailma on muuttunut, että nykyään ihmiset alkavat ymmärtää että luottotiedottomuus ei [aina] ole valinta. Että meitä ei ole vain muutamia, meitä on tuhansia jne jne.
Ja se tärkein: minä yritän.
Velat, luottotiedot, synkät ajatukset
**********
Ennen kuin jatkat lukemista tämän pidemmälle: seuraava postaus sisältää rankkaa ja suoraa tekstiä. Eteneminen omalla vastuulla.
**********
Kuten olen muutamaan kertaan tässä blogissa tuonut esille, velat ja luottotiedottomuus aiheuttavat minussa yhä vielä ahdistusta. Aikoinaan jo pelkkä sen mahdollisuuden miettiminen, että menettäisin luottotietoni, aiheuttivat minussa itsetuhoisia ajatuksia.
Ei sillä, on hyvä että ylivelkaantuminen ja luottotietojen menettäminen saavat aikaan reaktion, mutta mistä se järkyttävä häpeän tunne tulee? Miksi asiasta koetaan niin suurta häpeää, epäonnistumista ja loppuelämän piloille menemistä että - ainakin minulla - päällimmäiseksi ajatukseksi nousi päiviensä päättäminen? Että no ni. Peli on menetetty. Se oli siinä tämä elämä.
Sittemmin tunneryöpyt ovat rauhoittuneet. En voi tehdä enää mitään muuta kuin yrittää selvitä ja selvittää asian.
Allekirjoitan väittämän että köyhyys periytyy. Itse olen köyhästä perheestä. Köyhyyttä on ollut aina, monessa polvessa. Vanhempien ylpeydestä huolimatta elimme jonkin sortin köyhäinavustuksen piirissä. Tästä olen ikuisesti kiitollinen. Mutta vanhempien tai perheen turvaa minulla ei ole ollut koskaan.
Laman lapsuudessani kokeneena opin pelkäämään rahaa. Sitä oli aina liian vähän. Liian vähän laskuihin, ruokaan, vaatteisiin, veteen, sähkölaskuun. Ja työ, se oli toinen. Joko työtä ei ollut, sitä oli liian vähän tai sitten se oli vain paskaa. Ja pomot, ne kusettivat aina. Työllistämistoimet? Ihan paskaa. Kurssittaminen? Työttömän kyykyttämistä. Ei kai ihmekään että sellaisessa ympäristössä kasvaa hieman pelokkaaksi.
Muistan kun hain ensimmäistä opintolainaani. Sen, millaisen saarnan virkailija piti lainan maksamatta jättämisestä ja luottotietojen menettämisestä. En nukkunut kunnolla muutamaan vuoteen.
Tämä saarna palasi mieleeni kun tajusin menettäväni luottotietoni. Elämäni tulisi olemaan pilalla, ikuisesti. En ikinä tulisi selviämään veloistani, ja vaikka siinä onnistuisinkin, tulisin olemaan vuosia yhteiskunnan silmissä epäkelpo ihminen. En tulisi saamaan töitä, vakuutusta, asuntoa, puhelinliittymää, etc. Kenellä ei nousisi mieleen itsetuhoisia ajatuksia?
Itsetuhoisten ajatusten kautta seurasi "onko millään mitään väliä" -kausi. Pitkitettyä itsemurhaa, näin jälkeenpäin tarkasteltuna. Tämä kausi meni ohi seuraamalla muiden ikäisteni sekoilua. Jostain sisältäni kumpusi ajatus että ei, jossain on pakko olla jotain muuta kuin tämä. Että pahimmassa tapauksessa elämää on vielä useampi kymmenen vuotta jäljellä, en halua että se on tätä. Aloin ottaa asioista selvää. Tiedon karttuessa opin pitämään kiinni oikeuksistani, laadin pitkän aikavälin suunnitelman.
Jos otettaisiin suora leikkaus pankin virkailijan läksytyksestä tähän päivään, vähän suurempiin ympyröihin. Ei, elämä ei ole helppoa. Mutta ei se nyt kyllä ihan kamalaa paskaakaan ole. Eikä todellakaan sellaista, millä minua peloteltiin. Ja jos asiat menevät hankalaksi Suomessa, aina voi koittaa siipiään jossain muualla. Niin on tehty ennenkin.
Joka päivä yritän tietoisesti eroon häpeästä. Mitä sitten, jos ihmiset saavat tietää? Mitä sitten, jos ihmiset lakkaavat luottamasta minuun? Tämä on minun elämäni, minun taakkani. Haluan olla luomassa keskustelua aiheen ympärille, poistamassa luottotiedottomuuteen liitettyjä stereotypioita.
Kaikkein tärkeintä on se, että luotat itse itseesi ja mahdollisuuteesi selvitä. Ei elämässä anneta vain yhtä mahdollisuutta vaikka meidän annetaan ehkä niin ymmärtää.
Tietoa Takuusäätiön neuvonnasta:
https://www.takuusaatio.fi/palvelumme/velkalinja-ja-chat-neuvonta
Tietoa valtakunnallisesta kriisipuhelimesta:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-el%C3%A4m%C3%A4n-kriiseihin
Ennen kuin jatkat lukemista tämän pidemmälle: seuraava postaus sisältää rankkaa ja suoraa tekstiä. Eteneminen omalla vastuulla.
**********
Kuten olen muutamaan kertaan tässä blogissa tuonut esille, velat ja luottotiedottomuus aiheuttavat minussa yhä vielä ahdistusta. Aikoinaan jo pelkkä sen mahdollisuuden miettiminen, että menettäisin luottotietoni, aiheuttivat minussa itsetuhoisia ajatuksia.
Ei sillä, on hyvä että ylivelkaantuminen ja luottotietojen menettäminen saavat aikaan reaktion, mutta mistä se järkyttävä häpeän tunne tulee? Miksi asiasta koetaan niin suurta häpeää, epäonnistumista ja loppuelämän piloille menemistä että - ainakin minulla - päällimmäiseksi ajatukseksi nousi päiviensä päättäminen? Että no ni. Peli on menetetty. Se oli siinä tämä elämä.
Sittemmin tunneryöpyt ovat rauhoittuneet. En voi tehdä enää mitään muuta kuin yrittää selvitä ja selvittää asian.
Allekirjoitan väittämän että köyhyys periytyy. Itse olen köyhästä perheestä. Köyhyyttä on ollut aina, monessa polvessa. Vanhempien ylpeydestä huolimatta elimme jonkin sortin köyhäinavustuksen piirissä. Tästä olen ikuisesti kiitollinen. Mutta vanhempien tai perheen turvaa minulla ei ole ollut koskaan.
Laman lapsuudessani kokeneena opin pelkäämään rahaa. Sitä oli aina liian vähän. Liian vähän laskuihin, ruokaan, vaatteisiin, veteen, sähkölaskuun. Ja työ, se oli toinen. Joko työtä ei ollut, sitä oli liian vähän tai sitten se oli vain paskaa. Ja pomot, ne kusettivat aina. Työllistämistoimet? Ihan paskaa. Kurssittaminen? Työttömän kyykyttämistä. Ei kai ihmekään että sellaisessa ympäristössä kasvaa hieman pelokkaaksi.
Muistan kun hain ensimmäistä opintolainaani. Sen, millaisen saarnan virkailija piti lainan maksamatta jättämisestä ja luottotietojen menettämisestä. En nukkunut kunnolla muutamaan vuoteen.
Tämä saarna palasi mieleeni kun tajusin menettäväni luottotietoni. Elämäni tulisi olemaan pilalla, ikuisesti. En ikinä tulisi selviämään veloistani, ja vaikka siinä onnistuisinkin, tulisin olemaan vuosia yhteiskunnan silmissä epäkelpo ihminen. En tulisi saamaan töitä, vakuutusta, asuntoa, puhelinliittymää, etc. Kenellä ei nousisi mieleen itsetuhoisia ajatuksia?
Itsetuhoisten ajatusten kautta seurasi "onko millään mitään väliä" -kausi. Pitkitettyä itsemurhaa, näin jälkeenpäin tarkasteltuna. Tämä kausi meni ohi seuraamalla muiden ikäisteni sekoilua. Jostain sisältäni kumpusi ajatus että ei, jossain on pakko olla jotain muuta kuin tämä. Että pahimmassa tapauksessa elämää on vielä useampi kymmenen vuotta jäljellä, en halua että se on tätä. Aloin ottaa asioista selvää. Tiedon karttuessa opin pitämään kiinni oikeuksistani, laadin pitkän aikavälin suunnitelman.
Jos otettaisiin suora leikkaus pankin virkailijan läksytyksestä tähän päivään, vähän suurempiin ympyröihin. Ei, elämä ei ole helppoa. Mutta ei se nyt kyllä ihan kamalaa paskaakaan ole. Eikä todellakaan sellaista, millä minua peloteltiin. Ja jos asiat menevät hankalaksi Suomessa, aina voi koittaa siipiään jossain muualla. Niin on tehty ennenkin.
Joka päivä yritän tietoisesti eroon häpeästä. Mitä sitten, jos ihmiset saavat tietää? Mitä sitten, jos ihmiset lakkaavat luottamasta minuun? Tämä on minun elämäni, minun taakkani. Haluan olla luomassa keskustelua aiheen ympärille, poistamassa luottotiedottomuuteen liitettyjä stereotypioita.
Kaikkein tärkeintä on se, että luotat itse itseesi ja mahdollisuuteesi selvitä. Ei elämässä anneta vain yhtä mahdollisuutta vaikka meidän annetaan ehkä niin ymmärtää.
Tietoa Takuusäätiön neuvonnasta:
https://www.takuusaatio.fi/palvelumme/velkalinja-ja-chat-neuvonta
Tietoa valtakunnallisesta kriisipuhelimesta:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-el%C3%A4m%C3%A4n-kriiseihin
Wednesday, January 16, 2019
Myöhäisen illan ahdistus
Ahdistaa. Katsoin paremmaksi tulla purkamaan ajatuksiani tänne.
Veloista on ote, omasta mielestäni hyvä sellainen. Ulosottoon menemättömät lainat ovat maksussa, ulosotossa oleville lainoille suunnitelma.
Silti jostain nostaa päätään jäätävän ahdistuksen alku.
Kun tuntuu että pitäisi pystyä vielä enempään, olisi pitänyt tehdä niin ja näin.
Ei. Enempään en pysty. Jos se tarkoittaa sitä, että Toisen Luokan Kansalaisen leimani on ja pysyy, olkoon sitten niin.
1. Minä yritän
2. Jos kuolen, velat jäävät varmasti perimättä
3. En ole yhtä kuin rahaongelmani tai erilaisissa järjestelmissä olevat merkintäni
4. Jos talouteni romahtaisi toistamiseen, olen melko varma etten selviäisi
5. Pienin askelin
6. Ahdistus ja asioista panikointi vain lamauttavat
7. En ole maailman ainoa velkaantunut luottotiedoton
Tämä helpotti. Jatketaan.
Veloista on ote, omasta mielestäni hyvä sellainen. Ulosottoon menemättömät lainat ovat maksussa, ulosotossa oleville lainoille suunnitelma.
Silti jostain nostaa päätään jäätävän ahdistuksen alku.
Kun tuntuu että pitäisi pystyä vielä enempään, olisi pitänyt tehdä niin ja näin.
Ei. Enempään en pysty. Jos se tarkoittaa sitä, että Toisen Luokan Kansalaisen leimani on ja pysyy, olkoon sitten niin.
1. Minä yritän
2. Jos kuolen, velat jäävät varmasti perimättä
3. En ole yhtä kuin rahaongelmani tai erilaisissa järjestelmissä olevat merkintäni
4. Jos talouteni romahtaisi toistamiseen, olen melko varma etten selviäisi
5. Pienin askelin
6. Ahdistus ja asioista panikointi vain lamauttavat
7. En ole maailman ainoa velkaantunut luottotiedoton
Tämä helpotti. Jatketaan.
Thursday, January 10, 2019
Lisää vinkkejä
Blogia aloitellessa listasin omia vinkkejäni luottotiedottomalle. Muutama viikko sitten netissä tuli vastaan seuraava neuvo:
Et pääse veloistasi ennen kuin suutut.
Allekirjoitan väittämän omalla kohdallani.
Itselleni viha - tai pikemminkin vihaisuus - on voimavara. Se kaunis hetki kuin jatkuva epätoivo vaihtuu pieneen vitutukseen, on täynnä toivoa. Jokin käänne on tapahtumassa.
Yhdeksän kertaa kymmenestä olen vihainen itselleni. Jos vielä kymmenen vuotta sitten olin sinisilmäinen ja uskoin kaikkien ihmisten haluavan hyvää, oppirahojen maksaminen on kasvattanut minua ihmisenä.
Kyllä, olen ollut monesti aivan täysi toope. Ei, minun ei tarvitse pelastaa jokaista läheistäni. Kyllä, ihmiset osaavat olla inhottavia.
Mutta se ei tarkoita sitä että minulla olisi oikeus tässä tilanteessa vain voivotella ja asettua marttyyrin asemaan.
Tilanne on nyt, tällä hetkellä, tämä. Hoida asia.
Käytä eteenpäin puskevana polttoaineena sitä ahdistusta mikä sinussa nousee katsellessasi ulosotossa olevan velan määrää, sitä että jonakin päivänä saldo näyttää nollaa.
Mieti sitä hetkeä kun olet velaton. Sitä, että sen jälkeen saat itse päättää mihin rahasi menevät.
Niinä hetkinä, kun olet lähellä luovuttaa, muista tulevat elinvuodet.
Vapautta kohti.
Et pääse veloistasi ennen kuin suutut.
Allekirjoitan väittämän omalla kohdallani.
Itselleni viha - tai pikemminkin vihaisuus - on voimavara. Se kaunis hetki kuin jatkuva epätoivo vaihtuu pieneen vitutukseen, on täynnä toivoa. Jokin käänne on tapahtumassa.
Yhdeksän kertaa kymmenestä olen vihainen itselleni. Jos vielä kymmenen vuotta sitten olin sinisilmäinen ja uskoin kaikkien ihmisten haluavan hyvää, oppirahojen maksaminen on kasvattanut minua ihmisenä.
Kyllä, olen ollut monesti aivan täysi toope. Ei, minun ei tarvitse pelastaa jokaista läheistäni. Kyllä, ihmiset osaavat olla inhottavia.
Mutta se ei tarkoita sitä että minulla olisi oikeus tässä tilanteessa vain voivotella ja asettua marttyyrin asemaan.
Tilanne on nyt, tällä hetkellä, tämä. Hoida asia.
Käytä eteenpäin puskevana polttoaineena sitä ahdistusta mikä sinussa nousee katsellessasi ulosotossa olevan velan määrää, sitä että jonakin päivänä saldo näyttää nollaa.
Mieti sitä hetkeä kun olet velaton. Sitä, että sen jälkeen saat itse päättää mihin rahasi menevät.
Niinä hetkinä, kun olet lähellä luovuttaa, muista tulevat elinvuodet.
Vapautta kohti.
Tuesday, January 1, 2019
2019
En ole vuosiin harrastanut uudenvuodenlupauksia. Sen sijaan asetan alkavalle vuodelle muutamia toiveita. Uskon siihen, että kun toiveet kirjaa ylös, ne alkavat toteuttaa itseään.
Raha-asioissa toivon alkaneelta vuodelta sitä, että saan veloista vielä paremman niskaotteen. Jos kaikki menee hyvin, toivon saavani velkojani lyhennettyä 1500 eurolla samalla pitäen arjen tasapainossa.
There.
Saa nähdä miten tässä käy.
Raha-asioissa toivon alkaneelta vuodelta sitä, että saan veloista vielä paremman niskaotteen. Jos kaikki menee hyvin, toivon saavani velkojani lyhennettyä 1500 eurolla samalla pitäen arjen tasapainossa.
There.
Saa nähdä miten tässä käy.
Subscribe to:
Posts (Atom)