Aikamoista. Vuosi sitten tein ensimmäisiä postauksia tähän blogiin.
Vaikka aloituksesta on vasta vuosi, tuntuu että niitä on vierähtänyt ainakin kolme.
Ihmettelen sitä rohkeutta mikä minussa oli.
Ehkä olin vain tullut pisteeseen, missä en kokenut saavani mistään apua minua, elämääni ja yleistä vointiani pahasti rassaavaan asiaan.
Oli pakko keksiä itse jotain. Viimeinen yritys ennen kuin lyö hanskat tiskiin? Vai oliko voimia vihdoin tarpeeksi?
En enää saa kiinni siitä, mistä hemmetistä löysin voimani ottaa asioista kiinni? Tai no, vanhaa päiväkirjaa selailemalla selviää että puin menneisyydessä tapahtuneita asioita ja päätin tietoisesti päästää irti. Sellaisista, jotka heilauttivat sisimpäni pois paikoiltaan, fokuksen pois valoisammasta tulevaisuudesta.
Tai ehkä se oli vain yleiskyllästyminen siihen, että luottotiedottomista kirjoitettiin yhä vain enimmäkseen halveksivaan, skandaalinomaiseen sävyyn? Onneksi sävy on sittemmin jo vähän muuttunut.
Ensimmäinen suurempi käänne tapahtui alkusyksystä kun sain vihdoin osa-aikaisen työpaikan. Toinen jo pari kuukautta myöhemmin surun iskiessä päälle voimalla. Kolmas surun jälkimainingeissa vuodenvaihteen jälkeen.
Kun meni hermot.
Kun ei ollut enää mitään menetettävää ja päätin että näiden velkojen kanssa en hautaan mene.
Rohkeus. Se on vain kasvanut.
No comments:
Post a Comment