Sunday, February 21, 2021

Muutoksia

Paljon on taas tapahtunut lyhyessä ajassa.

Olen hakenut nyt paria sataa työtä, päässyt kolmeen haastatteluun enkä yhdestäkään eteenpäin. Yksi hylsy tosin toi osa-aikaisen työn eli jotain tuloja tulee tulevaisuudessa olemaan.

Liiton rahoja odotellaan nyt toista viikkoa. Poikkeussäännös loppui vuoden vaihteessa joten vaikka tein kuin hullu syksyn töitä, työssäoloehto ei siltä ajalta ihan vielä täyttynyt joten päiväraha lasketaan viime kevään tulojen mukaan.

Eli tulot siitä suunnasta verojen jälkeen vähemmän kuin toimeentulotuki.

Säästöjä olen joutunut rokottamaan, tosin vain muutaman sata euroa.

Asuntoa ei ole vielä myyty, joten muuttopäivä siirtyy yhä.

Kaiken tämän keskellä mietin sitä, mikä nyt on toisin verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseeni, mikä on se asia mikä auttaa minua vaipumasta epätoivoon.

Enkä osaa kiteyttää sitä muuten kuin:

Minulla on päämäärä.

Jotenkin kestän tämän kaiken epävarmuuden paremmin nyt kun tiedän että minusta on maksamaan velkani, kun tiedän että olen ennenkin löytänyt töitä. Kun tiedän että tämä kaikki on ohimenevää.

Että tämä on se viimeinen koettelemus, että tämän jälkeen olen aivan kuin kaikki muutkin.

Että jossain todella on se Parempi Elämä.

No comments:

Post a Comment