Monday, October 8, 2018

Työkkärin tapaaminen

Kuinka ironista.

Tuli kutsu työkkärin tapaamiseen.

Kun valmistuin, ilmoittauduin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi työnhakijaksi. Vaikka olin kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita, luulin silti naivisti että työkkäri auttaa työn saamisessa. Edes jollain tavalla. Kun työkkärin puolelta ei pariin kuukauteen kuulunut mitään, oli selvää, että apuja työllistymiseen on turha odottaa.

Meni varmaan reilu puoli vuotta ennen kuin sain tietää, että minulla on jokin henkilökohtainen virkailija jonka pitäisi hoitaa asioitani viraston puolella. Sain pari epämääräistä puhelinsoittoa joissa virkailija kertoi vain, miten paljon asemani työmarkkinoilla on heikentynyt ja miten paljon halvemmaksi työnantajan tulisi nyt palkata minut.

Työttömänä ei ole kiva kuulla tekopirteältä virkailijalta että monta kuukautta jatkunut työttömyys on laskenut arvoasi työmarkkinoilla entisestään, kun yrittää samaan aikaan hakea jokaista vähänkään sopivaa työpaikkaa eikä apuja työllistymiseen saa.

Tuli kevät. En tiedä toimivatko virkailijat työkkärissäkin jollain provikka-palkalla, mutta tälle virkailijalle tuli yhtäkkinen, pakottava tarve saada minut työllisyyskokeiluun. Yhden puhelinsoiton aiheesta sain, muuten kommunikointi tapahtui sähköpostin välityksellä.

Ehdotin tapaamista koska touhu vaikutti todella epäselvältä. Yhtäkkiä virkailijaa ei saanut mistään kiinni. Meni monta viikkoa, että sain sovittua tapaamisen työkkäriin.

Tapaaminen itsessään meni täysin penkin alle. Menin paikalle monta mahdollista ratkaisua keksineenä, virkailijalle näistä ei käynyt yksikään. Sen enempää kertomatta sanon vain, että virkailija huusi. Tuli tunne, että hän oli jo sopinut työnantajan kanssa minun menevän työkokeiluun ja mikään muu ei hänelle käynyt.

Vaikka olin kuullut niitä kauhutarinoita, olin järkyttynyt. Olin varma että karenssia tulee ja paljon. Onneksi törmäsin puolituttuun joka osasi neuvoa. Tässä parhaat:

- virkailija ei saa huutaa asiakkaalle
- virkailija ei saa mennä henkilökohtaisuuksiin, esim. kommentoida asiakkaan työuraa
  pilkallisesti
- virkailijan tulee kuunnella asiakasta, hänen toiveitaan
- asiakkaalla on mahdollisuus vaatia toista virkailijaa hoitamaan hänen asioitaan

Jep. Vähän pelottaa tämä tuleva tapaaminen. Onneksi viisastuin kerrasta, nyt osaan pitää eri tavalla puoleni.

No comments:

Post a Comment