Monday, August 8, 2022

Palkinto

Alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen että minulla on nykyään luottotiedot.

Vielä en ole tilannut uusia raportteja, tosin testasin tapahtunutta ja tilasin lehden. Sain laskulle, hurjaa. Kertamaksuna, tottakai.

Oikeastaan ainoa suurempi muutos on vain siinä että säästöön jää enemmän rahaa. Eikä enää tarvitse pelätä sitä että ne vie joku tai että sydänalassa olisi tunne että rahat kuuluvat oikeasti jollekin toiselle taholle velkojen kuittaamisen muodossa.

Tästä johtuen luotto omaan kykyyni selviytyä on kasvanut. En enää herää vähintään pari kertaa kuukaudessa ajatukseen että rahat ovat loppu ja kaikki rakentamani murenee.

Tosin lopullisesti en ole tästäkään pelosta päässyt, on aivan selvästi jäänyt jonnekin kropan muistiin. Sieltä se välillä potkaisee, muistuttaa miten helposti kaikki voi mennä suuresti pieleen. Noh, pysynpähän valppaana myös tulevaisuudessa!

Taloudellinen tilanne on sen tarkemmin summia kertomatta se, että omaisuutta on tällä hetkellä noin kaksi kertaa se määrä mitä viimeisiä pankkilainoja on jäljellä.

Oikeastaan elämä on käynyt aika tylsäksi ja hyvä niin. Kuin olisi viimeisen pari vuotta pelannut jotain hullua Pakene tai kuole -peliä ja nyt on vihdoin löytänyt turvaan.

Tätä se on, niin sanottu Normaali.

Mikä taas on tavoilleni epänormaalia, on se, että palkinnoksi kaikesta tästä järjestin itselleni vähän pidemmän reissun. Enkä ajatellut tehdä mitään muuta kuin syödä, juoda, nauraa ja katsella maailmaa.

Thursday, June 2, 2022

Kymmenen vuotta

Sillä lailla.

Kun velkoja vihdoin ilmoitti luottotietoyhtiöille että velka on kuitattu, sain vastauksen että luottotiedot, ne palautuvat samantien.

En tiennyt että velan maksaminen lyhentää merkintäaikaa vuodella. Tai jos tiesinkin, olin autuaasti unohtanut.

Eli.

Kymmenen vuoden helvetti on ohi.

Seuraava askel on varmistaa ettei minulle tule enää koskaan sellaista tilannetta että olen taloudellisesti loukussa.

Tästä on hyvä jatkaa. <3

Sunday, May 8, 2022

Rahankäytöstä

Tein viikolla yhden hintavamman hankinnan ex tempore.

Ensimmäinen huomio omasta rahankäytöstäni oli se, että vaikka minulle tarjottiin mahdollisuutta maksaa osissa, halusin maksaa kaiken kerralla pois. Eikä kyse ollut siitä että luottotietomerkintäni tulisi ilmi, vaan siitä etten halua enää ikinä maksaa mitään käyttötavaraa osamaksulla.

Toinen huomio on tämä yhä jatkuva pieni syyllisyys siitä miten paljon laitoin palamaan kerralla vaikka asia on sellainen mitä olen viimeisen neljä vuotta oikeasti tarvinnut.

Kolmas se, että koska rahaa ei jäänyt paljonkaan käyttöön, tämä pienellä budjetilla eläminen on jollain lailla lohdullisen tuttu ja turvallinen tila.

Pohtimisen arvoista on se, miksi tunnen huonoa omaatuntoa siitä että olen tuhlannut itse hankkimani rahat? Enkö ole vielä sisäistänyt sitä että rahat ovat minun, ettei ole enää mitään toista tahoa jolle ne oikeasti kuuluisivat?

Vai onko kyse vieläkin siitä johonkin ruumiin muistiin koteloituneesta "kaikki tulee menemään perseelleen ennemmin tai myöhemmin" -traumasta?

Suurin kysymys on kuitenkin se, tulenko koskaan olemaan normaali rahankäyttäjä eli sellainen ihminen jolla raha ei polta taskussa?

Friday, April 1, 2022

Ten down, two to go

Mitä tein eilen? Maksoin viimeisen ulosottovelan pois, kokonaisuudessaan.

Jäljellä on enää kaksi pankkilainaa joiden yhteissumma on melkein puolet vähemmän kuin oma varallisuus tällä hetkellä.

Päässä lyö tyhjää, lähinnä vain odottelen kuittia jolla pääsen todistamaan luottotietoyhtiöille - ja itselleni! - että ulosotto todella on lopullisesti ohi.

Vähän reilu kolme vuotta ja tässä ollaan. Huhhei. 

Wednesday, March 2, 2022

Vinkki 674

Haa!

Tiedättekö sen ilmaiseksi kerran vuodessa tehtävän luottotietotilanteen tarkistuksen? Sen pystyy tekemään nyt sähköisesti!

Ja mikä mielenkiintoisinta: en tiedä onko tähän jokin laki vai onko tapahtunut jonkun sortin virhe mutta jollen mokaa isosti niin saan luottotietoni takaisin jo vuoden päästä.

Tämä, jos jokin, antaa lisää virtaa päästä eroon viimeisestä velasta kuukauden sisään.

Thursday, February 24, 2022

Mentaalinen pohja, taas.

Viime päivityksen jälkeen on ryvetty todella syvissä vesissä.

Vapaa-aika on mennyt pitkälti itkiessä, koko elämä tuntui muuttuneen yhtäkkiä puuroksi josta en saanut minkäänlaista otetta.

Onko syy töissä, stressissä, ketuilleen menneessä ihastuskuviossa [kyllä, takkiin tuli ja isosti!] vai vain siinä että muutin koko elämäni konkreettiset rakenteet todella nopealla aikataululla, mutta joku pohja saavutettiin jälleen.

Mutta kuten sanottu, pohjalla makaamisessa on se hyvä puoli että sieltä ei pääse kuin ylöspäin. Hidastahan tuo on tälläistä raajarikkoa hilata montusta päivänvaloon, mutta nyt en perkele luovuta.

Koska: sain palkkakuitin. Jos pelaan korttini oikein, kaikki menee hyvin ja pitäydyn budjetissa, saan viimeisen ulosottovelan maksettua kuukauden päästä.

Kuukauden.

Katsotaan miten käy, onhan tätä laskeskeltu ennenkin. Muutamaankin otteeseen.

Mutta ajatus siitä, että kaikki akuutit velat olisi kuitattu, herätti kummallisen tunteen että jokin osa minua on kuolemassa, kuihtumassa pois.

Ehkä haikeuteen auttaa se fakta että luottotietojani en tule saamaan takaisin vielä hetkeen!

Thursday, January 20, 2022

Muutto ja muita hullutuksia

180 päivää on oikeasti hyvä määre elämänsä uudelleenjärjestelylle.

Sain asunnon, minulla on uusi koti.

Vuokranantaja on isompi toimija joka on keskittynyt auttamaan ihmisiä joilla on luottotietomerkintöjä.

Tuntuu kuin olisin voittanut lotossa, edelliseen asuntoon meinasi kirjaimellisesti levitä pää. Nyt täällä uudessa paikassa tajuan miten paljon ahdistavat elinolosuhteet oikeasti vaikuttavat ihmisen mieleen.

Tuntuu kuin olisin jollain merkittävällä tavalla enemmän oma itseni jälleen, kaikkien näiden helvetillisten vuosien jälkeen.

Ja mikä tärkeintä: täällä on hiljaista.

Kaupunki vaihtui, elämä on uusi, henkilökohtaiset ongelmat samoja.

Olen jälleen ihastunut väärään ihmiseen. Tiedättekö sen tunteen kun pelkää helvetisti saavansa nenilleen mutta kuitenkaan ei voi antaa asian olla? Kuin sörkkisi rupea.

Pitää vain antaa aikaa, ottaa etäisyyttä.

Mutta kun toinen on vain niin saatanan ihana kaikin puolin ja ensimmäinen ihminen vuosiin - ikinä? - jonka kanssa asiat ja ajatukset löytävät äänettömästi, selittämättä paikkansa. Ja se jos joku on helvetin pelottavaa.

Jep jep ja niin niin. Mutta kusessa ollaan. Kai se rupi pitää vain nypätä irti ja katsoa vuotaako veri vai paljastuuko alta tervettä ihoa.

Töitä on toistaiseksi, siellä on hankalaa. Tämän viikon listalla onkin lähetellä työhakemuksia. Lohdullista on se että tiedän etten ole asioiden kanssa yksin, minä olen vain se pelottomin reikäpää joka tarttuu epäkohtiin eikä osaa pitää suutaan kiinni edes potkujen pelossa.

Lopuksi pari käytännön asiaa muutosta luottotiedottoman näkökulmasta:

Sähkö-, vakuutus-, puhelin- ja nettiliittymät kun ovat ajalta ennen luottotietojen menettämistä niin näiden kanssa ns. siirsin vain kirjat.

Muuttolaatikot sain, ensimmäinen firma ei antanut vuokralle vaikka kysyin onko heillä mitään panttia minkä voisin maksaa. Toisesta tärppäsi heti, maksoin vain laskun etukäteen ja homma oli selvä.

Muuttoauton kilpailutin, mihin päädyin ei koskaan sanallakaan maininnut luottotiedoista.

Takuuvuokraa en joutunut maksamaan, toki sitten ensimmäisestä päivästä lähtien vuokran eli kahteen asuntoon meni rahaa.

Yleiseen häsläykseen ja muuttotarpeisiin menneet rahat kun lisätään tähän, kaiken kaikkiaan voi sanoa että noin tuhannessa eurossa liikutaan. Toki takuuvuokrien kanssa summa olisi sen 1500 euroa suurempi.

Että hirvittäähän se. Silti paniikin keskellä pyrin ajattelemaan että minä teen tämän vain kerran.

EDIT: Tuhat euroa pelkän muuton hinta.