Avaruusruokaa

Kiitos painajaisten, olen viimeisen viikon ajan täyttänyt järjestelmällisesti pakastinta, tehnyt sinne ruokaa, leiponut kaikenlaista hyvää.

Mieli on vähän rauhoittunut kun tietää että pakkasessa on ruokaa jos/kun rahat jossain vaiheessa loppuvat.

Tänään oli kaapeissa pienen ikuisuuden säilyvien tarvikkeiden vuoro:

- perunamuusijauhe, 3,79 €
- Italianpata, 1,95 €
- Karibianpata, 1,85 €
- hienonnettu pinaatti, 2 pussia, 0,78 €
- sulatejuusto, 250 g, 2,89 €
- punaiset linssit, 1,65 €
- kikherneet, 1,55 €
- tomaattimurska, 4 kpl, 1,48 €
- kasvisrasvasekoite, 4 kpl, 1,80 €
- pakastepizza, 2 kpl, 7,80 €
- peruna-sipulisekoitus, 1 kg, 1,45 €

Yhteensä 26,99 €

Myönnän että pizzat ovat selvä höttötuote ja vievät melkein kolmasosan loppusummasta, mutta ostin ne tulevia viikonloppuja varten.

Välillä pitää muistaa ottaa rennosti.

Kesäloma

Olen kesälomalla.

Tai työttömänä, miten sen haluaakaan ajatella.

Tai no, teen keikkaa parille firmalle aina silloin kun työvuoro sopii kohdalle.

Määräaikainen työsopimukseni päättyi ja hyvä niin, en olisi halunnutkaan että sitä uusitaan.

Olen mennyt kauhealla vauhdilla eteenpäin viimeiset pari vuotta. Ero siihen, että tässä sitä nyt kellutaan vaan virran vietävänä, on kieltämättä melkoinen.

Pelot rahan riittämisestä ovat tulleet takaisin, tietenkin.

Mutta lohdutan itseäni sillä että varoja on, että realisoin ne sitten jos sellainen paikka oikeasti tulee.

Painajaisia näen joka ikinen yö, mieli selvästi prosessoi kaikkea viime vuosina tapahtunutta.

Yhtenä todella huonona päivänä luin vuoden 2020 päiväkirjaani enkä oikeasti tiedä miten olen selvinnyt siitä hengissä.

Ja tajusin että jos olen selvinnyt siitä, selviän mistä tahansa.

Niinä ensimmäisinä vuosina kun minulla ei ollut luottotietoja, en uskaltanut haaveilla mistään. En oikeasti uskonut että minulle voi olla mitään parempaa kuin se hyvin kapeaksi muuttunut elintila.

Nyt kun varoja on sen verran että pärjään kyllä, maailma on keikahtanut ympäri.

On tilaa haaveilla, miettiä mitä sitä haluaa elämällänsä tehdä.

Viime vuodet minulla on ollut selkeitä päämääriä. Ensin omistin elämäni velkojen maksulle, sitten omaisuuden kerryttämiselle.

Nyt en oikein tiedä mihin suuntaan tästä lähteä. Tuntuu että olen eksyksissä, vähän irti omasta elämästäni, itsestäni.

Oudoin oire on melkein viikon jatkunut kuolemanpelko.

Ehkä se nivoutuu yhteen tuntemattoman tulevaisuuden pelon kanssa, ehkä se on vanha kaava siitä että jokin menee varmasti pieleen nyt kun kaikki on Liian Hyvin.

Koska tutut käyttäytymismallit ovat turvallisia, olivat ne meille miten haitallisia tahansa.

Luotan kuitenkin siihen että joidenkin tutkimusten mukaan aivoilla menee kolme päivää aikaa tottua uuteen tilanteeseen.

Kaikki on ohimenevää. Se mikä vaikuttaa nyt jättimäiseltä, elintilaa vievältä ongelmalta, ei välttämättä ole sitä enää parin päivän, viikon päästä.

Joulukuu 2022

- 3384,64 €

Velkaa on vielä vähän mutta samalla olen onnistunut kasvattamaan itselleni ihan kivan omaisuuden, alla kaavio missä violetti merkkaa omaisuutta, vihreä velkoja. 

Joulukuun alussa tuli neljä vuotta siitä mistä tämä kaikki sai alkunsa.

Ja vielä neljän vuoden jälkeenkin näin taannoin painajaista talouteeni liittyen, tällä kertaa aiheena sähkön kallistuminen joka vei ajatukseni siihen pisteeseen mistä oma velkahelvettini alkoi, siihen yhteen liian isoon sähkölaskuun joka lopulta laittoi liikkeelle alati kiihtyvän kierteen.

Jos vain olisin silloin tiennyt kaiken tämän minkä tiedän nyt.

Ja sen, että kaikesta voi selvitä.

Sienikeitto

Syksy!

Uusi työpaikka!

Siitä huolimatta pihistely jatkuu, minkäs koira karvoilleen.

Tässä kehittelemäni nopea sienikeiton ohje.


Sienikeitto

- noin 250 g herkkusieniä [4,90 €/kg]
- iso sipuli/kaksi pientä [1,45 €/kg]
- nokare voita
- suolaa, pippuria, timjamia sun muita oman maun mukaan
- 4 rkl vehnäjauhoja
- 7 dl vettä
- rasia sulatejuustoa [2,35 €/200 g]

Laita kattilan pohjalle nokare voita. Silppua sipuli ja sienet haluamasi kokoisiksi, kuullota kattilassa mausteiden kanssa kunnes neste on haihtunut.

Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää vesi pikkuhiljaa nauhana, välillä tasaiseksi sekoittaen paakkujen välttämiseksi.

Odota että keitto kiehuu kunnolla, ota kattila levyltä. Lisää sulatejuusto ja sekoita. Anna tasaantua kannen alla hetki ja nauti!

Palkinto

Alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen että minulla on nykyään luottotiedot.

Vielä en ole tilannut uusia raportteja, tosin testasin tapahtunutta ja tilasin lehden. Sain laskulle, hurjaa. Kertamaksuna, tottakai.

Oikeastaan ainoa suurempi muutos on vain siinä että säästöön jää enemmän rahaa. Eikä enää tarvitse pelätä sitä että ne vie joku tai että sydänalassa olisi tunne että rahat kuuluvat oikeasti jollekin toiselle taholle velkojen kuittaamisen muodossa.

Tästä johtuen luotto omaan kykyyni selviytyä on kasvanut. En enää herää vähintään pari kertaa kuukaudessa ajatukseen että rahat ovat loppu ja kaikki rakentamani murenee.

Tosin lopullisesti en ole tästäkään pelosta päässyt, on aivan selvästi jäänyt jonnekin kropan muistiin. Sieltä se välillä potkaisee, muistuttaa miten helposti kaikki voi mennä suuresti pieleen. Noh, pysynpähän valppaana myös tulevaisuudessa!

Taloudellinen tilanne on sen tarkemmin summia kertomatta se, että omaisuutta on tällä hetkellä noin kaksi kertaa se määrä mitä viimeisiä pankkilainoja on jäljellä.

Oikeastaan elämä on käynyt aika tylsäksi ja hyvä niin. Kuin olisi viimeisen pari vuotta pelannut jotain hullua Pakene tai kuole -peliä ja nyt on vihdoin löytänyt turvaan.

Tätä se on, niin sanottu Normaali.

Mikä taas on tavoilleni epänormaalia, on se, että palkinnoksi kaikesta tästä järjestin itselleni vähän pidemmän reissun. Enkä ajatellut tehdä mitään muuta kuin syödä, juoda, nauraa ja katsella maailmaa.

Kymmenen vuotta

Sillä lailla.

Kun velkoja vihdoin ilmoitti luottotietoyhtiöille että velka on kuitattu, sain vastauksen että luottotiedot, ne palautuvat samantien.

En tiennyt että velan maksaminen lyhentää merkintäaikaa vuodella. Tai jos tiesinkin, olin autuaasti unohtanut.

Eli.

Kymmenen vuoden helvetti on ohi.

Seuraava askel on varmistaa ettei minulle tule enää koskaan sellaista tilannetta että olen taloudellisesti loukussa.

Tästä on hyvä jatkaa. <3

Rahankäytöstä

Tein viikolla yhden hintavamman hankinnan ex tempore.

Ensimmäinen huomio omasta rahankäytöstäni oli se, että vaikka minulle tarjottiin mahdollisuutta maksaa osissa, halusin maksaa kaiken kerralla pois. Eikä kyse ollut siitä että luottotietomerkintäni tulisi ilmi, vaan siitä etten halua enää ikinä maksaa mitään käyttötavaraa osamaksulla.

Toinen huomio on tämä yhä jatkuva pieni syyllisyys siitä miten paljon laitoin palamaan kerralla vaikka asia on sellainen mitä olen viimeisen neljä vuotta oikeasti tarvinnut.

Kolmas se, että koska rahaa ei jäänyt paljonkaan käyttöön, tämä pienellä budjetilla eläminen on jollain lailla lohdullisen tuttu ja turvallinen tila.

Pohtimisen arvoista on se, miksi tunnen huonoa omaatuntoa siitä että olen tuhlannut itse hankkimani rahat? Enkö ole vielä sisäistänyt sitä että rahat ovat minun, ettei ole enää mitään toista tahoa jolle ne oikeasti kuuluisivat?

Vai onko kyse vieläkin siitä johonkin ruumiin muistiin koteloituneesta "kaikki tulee menemään perseelleen ennemmin tai myöhemmin" -traumasta?

Suurin kysymys on kuitenkin se, tulenko koskaan olemaan normaali rahankäyttäjä eli sellainen ihminen jolla raha ei polta taskussa?