Wednesday, June 26, 2019

Kela II

Kela on kyllä niin surullinen laitos että jo naurattaa.

Kuten edellisessä postauksessa veikkasin, maksuaikaa ei myönnetä.

Ottaen huomioon että kysyin vain sitä, montako kuukautta minulla olisi maksuaikaa, laitokselta saamani vastaus on hieman ylimitoitettu kysymykseen nähden. Enkä tosiaan saanut edes vastausta esittämääni kysymykseen.

Mitähän sieltä olisi tullut jos olisi ehdottanut maksusuunnitelmaa esimerkiksi joulukuusta lähtien?

Ilolla maksan tämänkin velan ulosottoon. Hommat sujuvat paljon helpommin, kohtelu on ihmismäisempää ja tuloksia tulee.

Ei tarvi vatvoa, viestitellä, vääntää rautalangasta, olla viraston eri tahojen pompoteltavana.

Mutta se, mikä tässä tilanteessa eniten naurattaa:

Jos/kun Kelan laina taas parin kuukauden päästä otetaan pois ulosotosta, alkaa sama rumba uudelleen. Ja ainakin keväällä sain neuvon että minulla pitäisi olla maksuaikaa siihen asti kunnes velka vanhenee.

Kysy Kelasta my ass!

EDIT:

"Kela haluaa palvella. [...] Kelan toiminta-ajatus on: Kela turvaa väestön toimeentuloa, edistää terveyttä ja tukee itsenäistä selviytymistä. Kelan arvot ovat: ihmistä arvostava, osaava, yhteistyökykyinen ja uudistuva."

https://www.kela.fi/kela-lyhyesti

Tuesday, June 18, 2019

Mahdollisuus?

Kyllä.

Ulosottovelkoja on enää kolme.

Ilmeisesti nälkä kasvaa syödessä, ajatukset ovat harhailleet epämääräisesti näiden jäljellä olevien velkojen ympärillä koko illan.

Kunnes sain niistä kiinni.

Jos pysyn suunnitelmassani ja saan tämän vuoden puolella kaksi pienempää velkaa maksettua, jäljelle jää enää surullisen kuuluisa Kelan velka.

Koska ulosotto ei veisi enää palkasta kuin tähän velkaan, voisi olla pieni mahdollisuus sopia Kelan kanssa vihdoin viimein maksusuunnitelma ja saada myös viimeinen velka pois ulosotosta.

Jos saisin tarpeeksi aikaa, takaisinmaksun määräkin pysyisi riittävän pienenä ja välttäisin uuden konkurssin.

Josjosjos.

Todellisuudessa tässä tulee kuitenkin käymään kuten näinä vuosina monesti, Kela ei anna aikaa ja/tai erän summa on niin suuri että velka on näppärämpää maksaa suoraa ulosottoon.

Mutta saahan sitä ihminen unelmoida!

Friday, June 14, 2019

Four down, six to go

Kaikki laskut on maksettu.

Vuokra on maksettu.

Lomarahat sijoitin tulevaisuuteeni ja maksoin yhden ulosottovelan pois.

Vaikka saldoa on vielä rutkasti jäljellä, ulosotossa on enää kolme velkaa.

Uskomatonta. 

Ehkä tämä iskee kunnolla tajuntaan vasta siinä vaiheessa kun saan kuitin suorituksesta.

Aikamoista.

Thursday, June 13, 2019

Raha ja parisuhde

Jälleen hyvä teksti Takuusäätiön blogissa.

https://www.takuusaatio.fi/taloudellinen-hyvaksikaytto-ja-vakivalta-perheessa

Itse olen päättänyt, että kaikki mitä minulla tulevaisuudessa tulee olemaan, tulee olemaan vain yksin minun.

Live and Learn.

Friday, June 7, 2019

Yksinäinen perjantai

On ollut viimeisen pari päivää oudon yksinäinen, herkkä ja hauras olo.

Vaikka olen nähnyt ihmisiä, jonnekin rintalastan alle on pesinyt peikko joka silloin tällöin nappaa hengestä kiinni.

Onni on pienissä asioissa.

Siinä että muistaa tuttavan tasasyntymäpäiviä parilla kympillä.

Että ostaa uuden hammasharjan ja pesusienen.

Että sairauden kontrollikäynnissä selviää että kroppa on jälleen pari pykälää paremmassa kunnossa.

Kun sijoittaa uuteen paistinpannuun.

Kyllä se tästä.

Wednesday, June 5, 2019

Kulutustesti, yhteenveto

Rahaa kolmen viikon kulutustestin aikana meni reilu neljäkymmentä euroa enemmän kuin toivoin.

Viikko I = 53,06 €
Viikko II = 30,72 €
Viikko III = 47,53 €

Yhteensä 131,31 euroa