Rajapyykki

Onhan ollut aikamoinen vuoristorata tämä viimeinen pari tuntia.

Tulin kotiin, lattialla odotti ulosoton kirje. Epäilykseni heräsivät heti, kaikki kuitit ovat jo tulleet.

Kyllä. Ultimatum. Viimeisen vipin eräpäivä parin viikon sisään.

En tiedä johtuuko viime kuussa kuitatuista liian pienistä maksuista vai mistä. Tämän pystyn kuitenkin selvittämään jos vain saan vähän lisää aikaa.

Mutta sitten. Jäljelle jäävä ainoa velka, se suurin. Ei mitään toivoa jos se pitää kerralla maksaa.

Katsotaan, odotetaan. Ainahan voi yrittää ehdottaa maksusuunnitelmaa jolla välttäisi palkan ulosmittauksen [lue: tieto työnantajalle].

Ironisesti samaan aikaan saavutin kauan odottamani rajapyykin: ulosottoveloista on maksettu nyt vähän yli puolet.

Eipä tässä kauheasti kuitenkaan naurata.

Mitä nyt taas?

Olen nyt kahtena aamuna herännyt paniikkiin. Säpsähtänyt hereille paniikin virratessa suonissa.

Aivan kauheaa. Pahinta on se, etten tässä olotilassa osaa oikein edes erotella mistä paniikki tulee. Ja sitten vain menee tunteja sellaisessa ihmeellisessä sumussa josta ei meinaa löytää tietä selvemmille maisemille. Ainoa asia mitä tunnistaa on se, että kusessa ollaan ja rahat loppuvat.

Josko asioiden pilkkominen tähän auttaisi.

1. Rahat eivät ole loppu. Ne eivät tule loppumaan. Vaikka menettäisit työsi, olet oikeutettu Kelan tukiin. Elintasosi varmasti muuttuisi mutta olet selvinnyt ennenkin ja totisesti hankalammista paikoista. Sinulla on jopa puskurirahasto. Ja löydät varmasti tarvittaessa jonkin toisen työn.

2. Velat. Ne ovat hallinnassa. Tai eivät vain hallinnassa vaan kohta puoliksi maksettu. Jos jostain nyt tupsahtaisi uusi velka, tiedät mitä tehdä, osaat hoitaa asian.

3. ...

Siinä se näköjään olikin tältä erää. 

Tällaisia päiviä.

EDIT:

Ehkä tällaiset paniikit ovat ymmärrettäviä jos ajattelee montako vuotta olin vastaavassa limbossa ja kauanko olen nyt ollut taloudellisesti tällä paremmalla puolella.

Kai elämä kantaa, ehkä siihen oppii joskus luottamaan.

Helmikuun kepeys

Sain kun sainkin tammikuun rämmittyä.

Mutta helmikuun helppous? Unohda.

Tällä viikolla on ollut sellainen työviikko että jopa minä harkitsin lopputiliä. Kaiken lisäksi palkka maksettiin väärin. Ja jollei tämä ollut tarpeeksi, lisätään päälle vielä omat sotkunsa tukien ja työkkärin kanssa.

Eli samassa suossa mennään ainakin vielä seuraavat kaksi viikkoa.

Rahallisesti tilanne on se, että laskut ja vuokran saan maksettua. Ulosottoon tilitin vähän, liian vähän. Elämiseen rahaa ei sitten jäänytkään.

Normaalisti olisin tässä vaiheessa totaalipaniikissa. Nyt vain lähinnä ärsyttää, vituttaakin.

Tsemppaan itseäni siihen että on ihan ok elää nyt säästöillä, tällaiseen tilanteeseen ne nimenomaan on tarkoitettu. 

Aistittavissa on sitä tunnelmaa, missä ihminen ajautuu taloudellisiin ongelmiin. Kun vähäisten varojen tulo sakkaa syystä tai toisesta, rahat laskuihin ja elämiseen pitää etsiä jostain. Kun joudut puntaroimaan laskujen maksun ja syömisen välillä.

Kunhan vain selviän [vielä] seuraavat kaksi viikkoa, voin sen jälkeen alkaa paikata tuhoja.

Nyt et luovuta.