Thursday, December 27, 2018

Turva

Sinnehän se meni, joulu.
Uutta kohti. 

Netti? Maksettu.
Sähkölasku? Maksettu.
Sairaalalasku? Maksettu.
Vuokra? Ensi viikolla.
Laskuja rästissä? Ei yhtäkään.
Lainoja ja velkoja? Sitäkin enemmän.

Niin. Ehkä raha ei tuo onnea, mutta jonkinlaisen mielenrauhan ja turvallisuuden tunteen se tuo.

Kun tietää, että maksumuistutuksia ei ole kolahtamassa postiluukusta. Tietää, että tästä eteenpäinkin taloudessa on sähkö, netti ja toimiva puhelin.

Vaikka kokonaiskuva saattaa olla karmea, jo pienet tulot tuovat arkeen pitkään kaivattua turvallisuutta.

Kun on rahaa maksaa elämiseen liittyvät laskunsa.

Aika kivaa.

Tuesday, December 18, 2018

Joulu vs. Joulu

Joulu tarkoittaa minulle hiljentymistä, yksinoloa ja kuluneen vuoden aikana tavattujen ihmisten muistamista.

Tänä vuonna irtisanouduin siitäkin, ei paljon kiinnosta.

Tykkäsin tästä tekstistä:

https://www.takuusaatio.fi/joulurauhaa-ei-joulurahaa

Koska sitä on ollut koko ikänsä köyhä, ei osaa edes ajatella miten helvetillinen henkinen ja taloudellinen stressi jouluun voi liittyä.

Jälleen yksi hyvä puoli siinä, että on kaiken ulkopuolella.

Thursday, November 29, 2018

Suru

Elämä on tällä hetkellä todella paskaa, jokainen päivä taistelu elämästä.

Ei kauheasti riitä kiinnostusta raha-asioihin tai velkojen miettimiseen.

Yksinäisyys.

Suru.

Tuesday, November 13, 2018

Plussia ja miinuksia

Juu. Eivät vastoinkäymiset viime postaukseen loppuneet.

Plussaa:
- uusi työ
- kiva työ
- velkojen lyhennykset hanskassa

Miinusta:
- yllättävä meno
- välttämätön pienen lainan otto tuttavalta
- epävarmuus

Jouduin pyytämään tuttavaltani pienen lainan, pakon edessä. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla oli tähän mahdollisuus. Mutta voi pojat että on kamala olla ihmisille velkaa! Toivottavasti saan maksettua lainan jo parin päivän päästä pois.

Ja tosiaan, sain toisen työn. Toki tämäkin on osa-aikainen, mutta on sentään jotain. Tunnit ovat kiinteät, homma on hauskaa ja loogista. Toistaiseksi ei valittamista, saa nähdä miten käy ensimmäisen palkkapäivän koittaessa.

Väsy. Se on tällä hetkellä armoton.

Sunday, October 28, 2018

Sillä lailla

Soitto perjantaina vuokratyöfirmasta, työmaa loppuu, toista ei ole tilalle.

Jep.

Tuesday, October 23, 2018

Huono päivä

Paska kasaantuu. Ottaa päähän niin paljon että melkein naurattaa. Nukuin huonosti, näin painajaisia elämästäni.

Toisaalta on hyvä että kaikki vastoinkäymiset tulevat kerralla, tarpeeksi kun vituttaa niin sitä alkaa toimia. Näin ainakin minulla.

Lyhyesti kerrottuna:

Sain puhelun Kelasta. Reilun viikon päästä selviää, kannattaako työnteko rahallisesti lainkaan. Yritän pitää mielessä miten hyvää työ tekee mielelleni.

Kävin myös työkkärissä, sanoin suoraan etten ole kokenut saaneeni minkäänlaista tukea työllistymiseeni koko tänä valmistumisen jälkeisenä aikana. Jostain syystä minulle tuli paha mieli.

Ruska on ohi, kaikkialla leijuu pieni kuoleman lemu.

Viimeinen niitti tämän armottoman väsymyksen päälle oli kuitenkin se, että pankin maksukortin siru meni rikki ja kortin uusiminen ennen korttiin kirjattua määräaikaa maksaa kymmenen euroa.

KYMMENEN EUROA. Sen takia että te ette näiden vuosien jälkeenkään saa niistä korteista/siruista sen verran kestäviä että ne oikeasti riittäisivät edes sen määräajan mitä korttiin on laitettu?!?!?

Varmasti kaikilla pankeilla on tämä sama maksu, mutta kyseessä olevan pankin kanssa on ollut ongelmia jo pitkään. Aikoinaan avasin tilin tähän pankkiin halvemman opintolainan takia, sittemmin vuosien saatossa kaikki maksut ovat nousseet tasaista tahtia. Pelkkä tilin ja kortin omistaminen maksaa lähemmäs kympin.

Jos hyvin käy, siirrän päivittäiset pankkiasiani toiseen pankkiin ja pidän tässä toisessa pankissa vain lainat. Laskin että saan maksettua ne vajaassa neljässä vuodessa pois. Pääseehän tuostakin paskasta.

EDIT: Nyt jo naurattaa tämä asenneongelmani. Kävin kahdessa eri kaupassa, maksoin kortilla, hyvin toimi.

Sunday, October 21, 2018

Hätävara-hernekeitto

Kun minulle tulee rahaa, tapaan ostaa kaappeihin jonkin verran avaruusruokaa. Siis sellaista ruokaa, joka säilyy ostopäivästä lähes ikuisuuteen. Noodeleita, pikapastapusseja, kuivia soijatuotteita jne.

Rahattomina hetkinä sitten kiittää itseään kun löytää kaapista pussillisen herneitä.

Joten:


Hernekeitto aka herneitä ja vettä

- pussillinen herneitä, hinta noin 1 euro
- vettä
- suolaa, pippuria
- yksi iso sipuli kuutioituna, ei välttämätön

Kaada pussillinen herneitä suurehkoon kattilaan. Huuhdo herneet kylmällä vedellä. Peitä herneet runsaalla vedellä, anna liota yön yli.

Huuhtele herneet uudelleen, niin kauan ettei niistä irtoa enää vaahtoa. Tällä säästyy keittovaiheessa suuremmilta vaahdoilta.

Keitä pienellä lämmöllä niin kauan, että keitosta tulee sakeaa. Itselläni tähän menee monta tuntia, myös herneissä tuntuu olevan kovuuseroja.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tuesday, October 16, 2018

Blogista

Pari päivää sitten lehdessä oli taas juttu ulosotossa olevista suomalaisista. Pidän siitä, että jutut pyrkivät olemaan entistä enemmän ymmärtäviä kuin vain kauhukuvilla varoittelevia.

Jos määrä pitää paikkaansa, on se todella raaka: yli puolella miljoonalla on velkoja ulosotossa.

Jostain syystä palasin mielessäni aikaan, kun aloitin tämän blogin.

Huomaan, että apatia ja paniikki ovat vähentyneet. Huonoja päiviä toki on, mutta yleisvireeni suhteessa luottotiedottomuuteeni ja velkoihini on muuttunut positiivisemmaksi. Jotenkin olen löytänyt pienen toivon kaiken tämän sonnan alta. Elämäni on tällä hetkellä tällaista, en voi asialle nyt tämän enempää. Kuitenkin yritän pienillä teoilla päästä siihen, että kymmenen vuoden päästä elämäni olisi toisenlaista.

Suhtautumiseni työhön on muuttunut, kiitos pari viikkoa sitten saadun työpaikan. En enää haaveile vakituisesta kokopäivätyöstä, sitä ei nyt vain ole saatavilla. Samoin luovuin - väliaikaisesti - ajatuksesta, että löytäisin oman alani hommia. Aika näyttää onko palkasta lyhentämään velkoja, mutta arkea työt auttavat. Kun tekee edes sen muutaman tunnin töitä viikossa, tuntuu että on saanut jotain aikaan, että kelpaa johonkin.

Kaikki tämä seikkailu on avannut silmäni myös sille, että en todellakaan ole ainoa elämässään "epäonnistunut". Olen jopa kiitollinen siitä, etten pysty velkaantumaan enempää.

Maailma sen sijaan ei näyttäydy tällä hetkellä kauhean kauniina paikkana, ainakaan tästä positiosta mistä sitä itse katselen. Osa-aikaista pätkätyötä, velkoja, paniikkia, stressiä. Kerääntyviä laskuja, luotolle ostamista, lisää paniikkia ja stressiä. Julkinen status vs. oma sisäinen itsensä.

Muista, että sinä olet Ihminen.

Saturday, October 13, 2018

Vuokratyön tekemisestä

Viikonloppu.

Hyvin tehty työ tuottaa hedelmää, sain ensi viikollekin töitä.

Kun joskus aikoinani aloitin opintojani, tein vuokratyötä yhteen firmaan. Työ sinänsä oli hauskaa, mutta firman toiminta ns. epätasaista. Välillä kaikki meni hyvin ja palkka tuli ajallaan, välillä tuntui että päädyin jollekin väliaikaiselle mustalle listalle jos en ottanut kaikkia ehdotettuja työvuoroja vastaan. Muutaman kerran muistan palkankin kokonaan puuttuneen, olivat muka hukanneet tuntilappuni.

Nyt kun aloitin vuokratyön uudelleen, vanhat ahdistukset yrittivät palata.

Olen tällä(kin) hetkellä täysin rahaton, mutta se ei tarkoita että olisin sitä pitkään tai jatkuvasti. Kaikki ylimääräiset käyttämäni rahat olen sijoittanut tulevaisuuteen: tällä kertaa minulla sentään oli sijoittaa edes vähän rahaa työnteon aloittamiseen liittyviin kuluihin. Hommat hoituvat pienemmillä kipuiluilla jos on kunnon työvaatteet ja bussikortissa matkoja.

Työ on fyysisesti raskasta, mutta olen nyt paljon paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten.

Pidän itsestäni huolta aivan eri tavalla kuin nuorempana.

Jos teen vuokratyötä nyt, se ei tarkoita että teen sitä lopun elämääni.

Ahdistuksiin on auttanut paljon se, että firma tosiaan vaikuttaa pätevältä. Samoin työ on helppoa ja jopa kivaa. Ja jotenkin mielelleni sopii nyt paremmin vuokratyö, ainakin tällä alalla. Vuokratyö antaa tietynlaisen vapauden. Päivät ovat harvoin samanlaisia. Paikat ja ihmiset vaihtuvat.

Ehkä tässäkin tulee vastaan synnynnäinen riippumattomuuden haluni. Ehkä sitten, jos kyseessä olisi Unelmien Työpaikka, olisin valmis asettumaan aloilleni.

Mene ja tiedä.

Monday, October 8, 2018

Työkkärin tapaaminen

Kuinka ironista.

Tuli kutsu työkkärin tapaamiseen.

Kun valmistuin, ilmoittauduin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi työnhakijaksi. Vaikka olin kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita, luulin silti naivisti että työkkäri auttaa työn saamisessa. Edes jollain tavalla. Kun työkkärin puolelta ei pariin kuukauteen kuulunut mitään, oli selvää, että apuja työllistymiseen on turha odottaa.

Meni varmaan reilu puoli vuotta ennen kuin sain tietää, että minulla on jokin henkilökohtainen virkailija jonka pitäisi hoitaa asioitani viraston puolella. Sain pari epämääräistä puhelinsoittoa joissa virkailija kertoi vain, miten paljon asemani työmarkkinoilla on heikentynyt ja miten paljon halvemmaksi työnantajan tulisi nyt palkata minut.

Työttömänä ei ole kiva kuulla tekopirteältä virkailijalta että monta kuukautta jatkunut työttömyys on laskenut arvoasi työmarkkinoilla entisestään, kun yrittää samaan aikaan hakea jokaista vähänkään sopivaa työpaikkaa eikä apuja työllistymiseen saa.

Tuli kevät. En tiedä toimivatko virkailijat työkkärissäkin jollain provikka-palkalla, mutta tälle virkailijalle tuli yhtäkkinen, pakottava tarve saada minut työllisyyskokeiluun. Yhden puhelinsoiton aiheesta sain, muuten kommunikointi tapahtui sähköpostin välityksellä.

Ehdotin tapaamista koska touhu vaikutti todella epäselvältä. Yhtäkkiä virkailijaa ei saanut mistään kiinni. Meni monta viikkoa, että sain sovittua tapaamisen työkkäriin.

Tapaaminen itsessään meni täysin penkin alle. Menin paikalle monta mahdollista ratkaisua keksineenä, virkailijalle näistä ei käynyt yksikään. Sen enempää kertomatta sanon vain, että virkailija huusi. Tuli tunne, että hän oli jo sopinut työnantajan kanssa minun menevän työkokeiluun ja mikään muu ei hänelle käynyt.

Vaikka olin kuullut niitä kauhutarinoita, olin järkyttynyt. Olin varma että karenssia tulee ja paljon. Onneksi törmäsin puolituttuun joka osasi neuvoa. Tässä parhaat:

- virkailija ei saa huutaa asiakkaalle
- virkailija ei saa mennä henkilökohtaisuuksiin, esim. kommentoida asiakkaan työuraa
  pilkallisesti
- virkailijan tulee kuunnella asiakasta, hänen toiveitaan
- asiakkaalla on mahdollisuus vaatia toista virkailijaa hoitamaan hänen asioitaan

Jep. Vähän pelottaa tämä tuleva tapaaminen. Onneksi viisastuin kerrasta, nyt osaan pitää eri tavalla puoleni.

Thursday, October 4, 2018

Lisää töitä!

Onhan ollut rankka viikko.

Pdf meni ilmeisesti toisessa työpaikassa läpi, toisessa haluavat paperisen verokortin itselleen.

Tämän viikon työt poikivat jo kaksi uutta vuoroa ensi viikolle. Tästä se lähtee!

Rankka työ verottaa kyllä elämää. Muutaman päivän aikana huomannut sen, että väsymyksen takia olen vähemmän läsnä. Ystävilleni, kissalle, itselleni. Kotiin tullessa jaksaa käydä suihkussa, repiä jotain syötävää puolityhjistä kaapeista. Positiivista on se, että uni tulee helposti, kuin lekalla päähän!

En silti ole huolissani. Työn aloittamiseen liittyvä stressi on hiljalleen siirtymässä taka-alalle, elimistöni on vähemmän kipeä kuin pari päivää sitten.

Päällimmäinen tunne on innostus.

Minä kelpaan.
Minä osaan.
Minä selviän.

Tuesday, October 2, 2018

Vuokratyöfirmoista

Pientä hässäkkää ollut koko tämä vasta alkanut viikko. Toivotaan että vauhti tasaantuu viikkoa kohden, elimistö oireilee jo parin päivän jälkeen.

Mutta! Ilolla kerron että olen saanut töitä! Toki vain osa-aikaista ja muutamaksi päiväksi, mutta toivon tämän poikivan lisää tunteja. Vielä ei olla plussan puolella edes työn aloittamiseen liittyvien hankintojen kohdalla.

Vuokratyöfirmat ovat tällä hetkellä ainoa vaihtoehtoni. Firmoissa tuntuu olevan suuria eroja, toki tämä on vain yksittäisen ihmisen kokemusta.

Suurissa firmoissa on järkyttävä byrokratia. Toki ymmärrän tämän kun toimitaan isolla volyymilla. Työpaikkoja on enemmän, mutta sitä vastoin myös enemmän hakijoita. Tuntuu, etteivät hr-puolen ihmiset ehdi keskittyä töihinsä kunnolla kaikelta paperinpyörittelyltä, saati että he pystyisivät keskittymään työnhakijaan ja hänen elämäntilanteeseensa. Pienemmissä paikoissa tuntuu saavan ihmismäisempää kohtelua. Toki näissä paikoissa työpaikkoja on usein vähemmän, mutta toiminta tuntuu olevan nopeampaa ja loogisempaa.

Töiden lisäksi olen innoissani verokorttiuudistuksesta. Olin tuossa jo tekemässä toista verokorttia netissä kun silmiini pisti tämä:

"Voit kopioida verokortin kaikille työnantajillesi, säilytä alkuperäinen verokortti itselläsi."

En muista, että olisin koskaan ennemmin ollut siinä onnellisessa asemassa, että minulla on monta työnantajaa. Katsotaan kelpaako pelkkä pdf!

Verokortti usealle työnantajalle:
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/verokortti_usealle_tyonantajall/

Friday, September 28, 2018

Tämän hetken ajatuksia

Jaa'a.

Viime aikoina on tapahtunut seuraavaa:

Alkuviikosta posti toi jälleen kaksi ilmoitusta vanhojen velkojen ulosotosta. Sain avattua kirjeet, luettua ne, laitettua summat ylös. Pystyin jopa olemaan repimättä kirjeitä! Tulenkohan jossain vaiheessa tottumaan näihin ilmoituksiin? Toivottavasti, sen verran vieläkin kouraisee vatsan pohjasta. Surullisinta on se, että summat eivät loppuen lopuksi päätä huimaa. Suunnittelin jo, että Sitten Kun minulla on semi-vakituinen työpaikka, maksan pienimmän laskun ensimmäisestä palkastani pois. Sitten. Ehkä. Kun.

Posti toi myös järkyttävän suuren sähkölaskun, juuri tässä kuussa kun menin perumaan toimeentulotukeni. Lasku oli tietenkin pakko maksaa. Koomisinta tilanteessa on se, että tänään sain postissa ilmoituksen uusista sähkön hintojen korotuksista.

Summa summarum, tällä hetkellä rahaa ei ole enää mihinkään muuhun kuin vuokran maksamiseen. Täten lainat ja muut laskut jäävät odottamaan parempaa päivää. Luotto omiin kykyihin on kova, olen selvinnyt ennenkin vastaavasta tilanteesta ilman, että yhtäkään ylimääräistä laskua on mennyt ulosottoon. Lohtua tuo Takuusäätiön blogin kirjoitus, joka käsittelee osaltaan sitä tärkeää seikkaa, että loppuen lopuksi tärkeintä on maksaa vuokransa.

Positiivista tilanteessani on se, että viime työhaastattelun mentyä mönkään, suivaannuin. Hain jälleen työpaikkoja maan ja taivaan väliltä. Lopputulema on se, että kävin eilen yhdessä osa-aikaiseen työpaikkaan liittyvässä haastattelussa. Tänään soitettiin myös toisesta vastaavasta.

Kauheasti en uskalla tässä tilanteessa toivoa vakituisen, kokoaikaisen työpaikan perään. Tilannetta helpottaisi kuitenkin suunnattomasti se, että olisi muutama osa-aikainen työpaikka. Tällä taktiikalla pääsisin - toivottavasti - edes siihen tuhannen euron ylittävään kuukausipalkkaan.

Hyvin harvalla tutullani on vakituinen, kokoaikainen työpaikka. Tai jos sellainen onkin, palkka on niin mitätön, että sillä ei tule toimeen. Moni tuttu tekee montaa eri työtä eikä meinaa silti selvitä menoistaan. Työssäkäyvien köyhyys on nykypäivän todellisuutta. Ainakin minun lähipiirissäni on nähtävissä vahvasti sellainen kolmekymppisten sukupolvi, jotka tekevät töitä sieltä mistä sattuvat ne löytämään ja elävät silti köyhyysrajalla, kamppailevat viikosta toiseen laskujensa kanssa. Kun keskiluokasta on tullut kaukainen haave.

Työssäkäynnin repaleisuuteen on herännyt jopa Verottaja. Ensi vuonna verokortissa on vain yksi tuloraja ja samaa prosenttia käytetään kaikkiin töihin.

Jotain sentään.

Takuusäätiön kirjoitus: https://www.takuusaatio.fi/maksaako-vai-ei
Verokortista: https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/tietoa_verotuksest/verotuksen_muutoksia/verokortti/

Tuesday, September 18, 2018

Apatia

Jep.

Niin se vain taitaa olla, että nykyisillä työmarkkinoilla pärjäävät ihmiset, jotka osaavat puhua eivätkä pelkää käyttää kyynärpäitään.

Minusta tähän ei ole.

Toisaalta olen mielummin työtön kuin pelkäämässä oman päänahkani puolesta. Koska aina tulee joku toinen joka on sinua parempi ja röyhkeämpi.

Thursday, September 6, 2018

Kiitos, mutta ei kiitos!

Tosiaan tuossa jokin aika sitten tein päätöksen kohdentaa työnhakuani.

Jos en kerran päässyt työhaastatteluihin vaikka hain kaikkia vähänkään kiinnostavia töitä, miksen säästäisi aikaa sekä hermojani ja hakisin vain sellaisiin paikkoihin, mihin minulla on koulutus.

Viimeisen reilun kuukauden aikana näitä paikkoja on löytynyt kokonaista kolme. Yhden paikan haastattelusta tuossa kerroinkin jo, kahdesta muusta oli tänään ilmoitettu klassisesti sähköpostilla "kiitos, mutta ei kiitos".

En anna pelolle valtaa. Yritän nauraa epävarmuuden pois.

Hyvää musiikkia, kirjoja, ruokaa.

Pakko tässä maailmassa on jokin käänne tapahtua.

Tuesday, September 4, 2018

Haastattelu

Työhaastattelu.

Meni paremmin kuin edellinen, pieni taputus olkapäälle siitä.

Kaksi haastattelijaa. Toinen tuntui olevan innoissaan osaamisestani, toinen ei.

Ehkä haastattelijoilla oli jokin good cop, bad cop -meininki.

Tai sitten en - taaskaan - tehnyt vaikutusta.

Mitäpä tuosta. Tärkeintä on että tein kaikkeni. Tärkeää on myös se, että osaamiseni riittäisi tähän työpaikkaan.

Onhan sekin jotain.

Wednesday, August 15, 2018

Pieniä valintoja

Helle on ohi!

Ilmassa on jo pientä syksyn tuntua. Se aiheuttaa ainakin itsessäni samaan aikaan innostuneen, odottavan tunteen ja kummallisen selittämättömän haikeuden.

Kesää ei tule ikävä. Olihan siinä hyvät hetkensä, mutta kun en kesästä pahemmin nauti ja työtön kun olen, kesästä jää aina tietynlainen hukkaan heitetyn ajan maku suuhun. Noh, tulihan siinä hengailtua kotosalla kissan kanssa kolme kuukautta.

Alkava syksy on samaan aikaan innostava ja pelottava. En tiedä johtuuko pitkään opiskelusta, mutta sisäinen kelloni tuntuu olevan ajastettu käynnistymään syksyisin. Kaiken uudelleen aloittaminen, tuntemattomaan hyppääminen.

Töiden suhteen elämässäni ei ole tapahtunut mitään muutosta. Olen nyt ollut muutaman viikon tietoisesti hakematta töitä. Päätös tuli luonnostaan, itsetunto alkoi olla niin matalalla että katsoin paremmaksi pitää pienen tauon.

Kannatti! Jotenkin olen nyt taas uudella asenteella matkassa. Kuten puolison haussa, yritän hokea itselleni että eihän sen tarvitse olla kuin se yksi ja ainoa, mikä osuu kohdalle. Ehkä se päivä vielä tulee?

Elämä on pieniä valintoja.

Sitä, että päättää nipistää entisestään ja ostaa kissalle vielä vähän parempaa ruokaa. Muutaman euron lisäsijoitus tuo iloa kun näkee millä innolla kissa vetää raksuja.

Sitä, kun posti tuo tarjouksen lainojen yhdistämisestä ja jo kirjeen fontti saa naurahtamaan. Niin fontti kuin lafkan nimi on valittu muistuttamaan suuren pohjoismaisen pankin nimeä, luottamusta herättämään? Silpuksi ja roskiin.

Sitä, kun haaveilee lyhyestä reissusta syksymmällä ja päättää järjestää rahankäyttönsä niin, että pääsee pariksi päiväksi muualle. 

Friday, July 20, 2018

Rutiinit

Helle ei sovi minulle.

Kun lämpötila nousee kolmeenkymmeneen, mieli muuttuu muusiksi.

Tähän kun lisää viime viikkojen sairastelun ja sen, ettei ole voinnin vuoksi pystynyt pitämään kiinni viikkoa ja elämää rytmittävistä rutiineista, aletaan olla punaisen hälytystilan puolella.

Suoraan sanoen: kaikki vituttaa ja ahdistaa.

Tiedän, että kyse on suurimmaksi osaksi vain siitä, etten ole siihen pariin viikkoon tehnyt mitään järkevää. Hyödyllistä, eteenpäin vievää.

Välillä toivon, että olisin ihminen, joka osaisi ottaa asioita kevyesti. Tai että antaisi itselleen luvan edes sairastaa, ettei tuntisi pahaa oloa siitä että on kipeänä. Että joskus osaisin vain Olla.

Mutta ei. Minun on pakko tehdä Koko Ajan Jotain. Onko syy sisäistä, lähtöisin tästä suorituskeskeisestä yhteiskunnasta vai jo lapsuudesta, kun kesälomallakaan ei saanut vain "maata ja räkiä kattoon"? 

Tämä kirjoittamani nostaa väkisinkin pienen hymyn huulille. Kenelle minä tätä elämää suoritan?

Friday, July 13, 2018

Töitä?

Sairastelussa on se hyvä puoli että rahaa menee suhteellisen vähän.

Yhtenä kuumeisena yönä näin unta että olin yhä pikavippikierteessä. Herätessäkin meni puolisen tuntia että sain vakuutettua itseni siitä, että ei, olen luottotiedoton, en ole voinut saada mistään lisää lainaa.

Kaiken tämän hässäkän keskellä kävin työhaastattelussa, kolmannessa sellaisessa vuoden (!) sisään.

Työ on helppoa, siihen tarvitsee maalaisjärkeä ja hyvää kuntoa. Työhön ei ole koulutusta. Töitä olisi tarjolla enintään seitsemän tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Todellisuudessa töitä tulisi olemaan mitä luultavimmin neljä tuntia päivässä aina tarvittaessa.

En halua kuulostaa epäkiitolliselta kusipäältä, mutta se työmäärä minkä tein jo sen eteen, että rekryfirma päätti edes suositella minua työnantajalle, on aivan järjetön.

Ei. Töiden hakemiseen ei enää riitä hyvä ansioluettelo, hakemus ja suosittelijat.

Sinun tulee olla sosiaalisesti verkostoitunut superhypermoniosaaja joka käyttää kaiken vapaa-aikansa itsensä myymiseen.

Jos kerran Ihan Tavallisen Työpaikan saamiseen vaaditaan tätä, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia.

Friday, June 29, 2018

Töitä, töitä! Antakaa töitä!

Viimeinen viikko on ollut mielenkiintoinen.

Ei siksi, että olisi tapahtunut jotain. Siksi, ettei ole tapahtunut mitään.

Alkuviikosta hain töitä, kuten nyt jo monen kuukauden ajan. Varmasti pieleen menneestä työhaastattelusta johtuen yhtäkkiä päälle velloi hyvin vahva tunne siitä, että tässä kaikessa ei ole yhtään mitään järkeä.

Ahdistus meni niin pitkälle, että teki mieli heittää koko elämä hukkaan. Luovuttaa kunnolla. Antaa olla. Vittuakos tässä mitään, muutama vuosikymmen enää jäljellä, antaa mennä vaan.

Onneksi on ystävät. Sittemmin sisäinen kuohu on tasaantunut ja kyllä, onhan tässä järkeä. Ja ei, en todellakaan ole ainoa ikäiseni joka painii samanlaisten ongelmien kanssa.

Kuulen jatkuvasti tarinoita siitä, miten ihmiset hakevat töitä ilman, että se tuottaa mitään tulosta. Korkeakoulutettuja hyvillä työhistorioilla, valmiina tekemään mitä tahansa työtä, millä tahansa tunneilla, mihin tahansa kellonaikaan. Ja harva pääsee edes haastatteluun asti.

Lopputulema on kuitenkin myös minun kohdallani se, etten enää tunnu tietävän kuka olen ja mitä haluan. Kun tuntuu ettei kelpaa mihinkään.

Positiivista tässä apatiassa on se, että kun tänään kolahti postiluukusta ilmoitus yhden velan perinnästä, en jaksa enää ahdistua. Kirjoissa on, odottamassa sitä parempaa päivää.

Kauanko vielä? 

Wednesday, June 20, 2018

Unelmista

Takuusäätiön blogissa on hyvä kirjoitus lainojen yhdistämisestä suuremmalla lainalla (linkki postauksen lopussa). Ja ei, tämä ei ole Säätiön mainos.

Varmasti jokainen meistä tunnistaa itsensä tuosta paniikista. Kun laskut ovat rästissä ja luottotiedot ovat menossa, sitä sortuu erittäin helposti pikaratkaisuun. Sehän se itselläkin oli, yritys pitää luottotiedot kunnossa ja katto pään päällä.

Toiseen pystyin.

Kuten jo ennemminkin totesin, luottotietojen menettämisessä on ollut monia hyviäkin puolia. Esimerkiksi paineet siitä, että pitäisi olla oma asunto, auto, luottokortti ja kaikenlaista krääsää ovat kadonneet. Minulla ei ole mahdollisuutta saada niitä! En voi saada lainaa, en voi ostaa luotolle. Enää en voi elää yli varojeni.

Syntyään pihille ihmiselle tämä käy erittäin hyvin. Jos haluan jotain, minun tulee säästää. Kun rahat ovat loppu, ne ovat Loppu. Rahaa ei tällä hetkellä ole, eikä lähitulevaisuudessa ole tulossakaan, mutta uskon siihen että saan jossain vaiheessa velkani selvitettyä. Ja sinä hetkenä minulla ei ole enää enempää velkaa. Jos luottotietoni eivät olisi menneet, en uskalla edes arvailla kuinka suurissa veloissa olisin tällä hetkellä.

Köyhyys, työttömyys ja luottotiedottomuus eivät kuitenkaan enää estä minua unelmoimasta. Sen jälkeen, kun olen selvinnyt veloistani, alan säästää. Tarpeeksi säästettyäni ostan pienen, ränsistyneen ja halvan mökin jostain keskeltä metsää. Laitan sen kuntoon pala palalta. Rakennan itselleni turvapaikan joka on vain Minun.

Takuusäätiön blogin juttu:

https://www.takuusaatio.fi/pikaratkaisuna-tehty-velkojen-yhdistaminen-voi-vieda-syvemmalle-kierteeseen

Monday, June 18, 2018

Let them eat cake

Viime sunnuntaista lähti jokin sattumuksien kierre päälle joka kulminoitui eilen oikein kunnolla.

Tänään olen ollut hemmetin väsynyt. En osaa vieläkään oikein iloita mistään.

Kissan häntä ja sitä rataa. Joten päätin leipoa kakun. Täytekakun. Kaksi viikkoa pitäisi vielä jaksaa, rahaa on tällä hetkellä kaksikymppiä, siihen päälle joku hassu euro palautuspulloista.

Mutta silti. Leivon kakkua. Saatana.

Olen pitänyt viikon ajan kirjaa menoista.

Sunnuntai: 1,20 euroa
Maanantai: 25,00 euroa
Tiistai: 3,00 euroa
Keskiviikko: 0,00 euroa
Torstai: 4,50 euroa
Perjantai: 14,00 euroa
Lauantai: 13,00 euroa
Sunnuntai: 0,00 euroa

Yhteensä: 60,70 euroa

Elin täysin yli varojeni. Noh, on sitä ennenkin selvitty. Ja mieltä lämmittää se, että tosiaan tuli vuosi lainojen lyhentämistä täyteen! Vajaa tonni takana, muutama kymmenen vielä edessä.

Nyt valmistuvan kakun tykö. 

Wednesday, June 13, 2018

Takaisin maan pinnalle

Viimeiset pari päivää ovat olleet tavallista hankalammat. Pysähtyneisyyden tuntu tuo mukanaan ahdistusta, ahdistus taas hankaloittaa eteenpäin pääsemistä.

Olo on alavireinen, lähes koko ajan. Kamala tunne siitä, että kannattaako tässä edes yrittää, nostaa päätään.

Ennemmin mainitsin potentiaalisesta työpaikasta. Pääsin haastatteluun asti, sekin on jo jotain.

Haastattelun alku meni hyvin, olin oma itseni, rento, vastasin kysymyksiin mielestäni hyvin ja osasin kysyä itse asioita.

Noin viidentoista minuutin kohdalla tapahtui jotain, en tiedä mitä. Haastattelun virta tuntui loppuvan kuin seinään, haastattelija ei kysynyt edes loppuja kysymyksiään.

Perinteiset lupaukset siitä, että ovat yhteydessä, kättelyt.

En tiedä mitä tein, mutta jotain.

Kotiin päästyäni tulivat itsesyytökset, itku.

Kymmeniä työhakemuksia täytellessä olen yrittänyt pitää mielessäni sen, että kunhan pääsen haastatteluun asti, olen voiton puolella.

Jep.

Kokoa tässä sitten itsesi ja yritä pysyä positiivisena.

Friday, June 8, 2018

Yksinäisyydestä

Olen yksinäinen.

Toisin kuin vielä pari vuotta sitten, minulla on tällä hetkellä muutama oikea ystävä. Toivottavasti olen sitä myös heille.

Arkeni on kuitenkin viikosta toiseen suhteellisen yksinäistä. Välillä yksinäisyyden tunne kasvaa ylitsepääsemättömän isoksi ja purkautuu epätoivoisena itkuna, paniikkina. Välillä saan yksinäisyyden pidettyä aisoissa tekemällä sellaisia pieniä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.

Väitän, että yhä somemmaksi muuttuva maailmamme ja tämä alati kiihtyvä elämisen tahti aiheuttavat sen, että ihmissuhteet tulevat tästä eteenpäinkin kärsimään inflaatiosta. Asia ei ole ongelma niin kauan, kun se ei ole ihmiselle ongelma. Joillekin tämä varmasti sopii, itselleni ei. Kun on muutenkin herkkä ja arka, sitä tarvitsee aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa.

Luottotietojen menettämisessä ja sairastamisessa on ollut monia hyviä puolia. Yksi niistä on se, että olen oppinut valikoimaan ne ihmiset, joiden kanssa haluan olla syvemmin tekemisissä. Mielummin puhun koko illan elämästä kuin istun viinibaarissa ja kilpailen siitä, kellä menee parhaiten.

Välillä kaipaan puolisoa rinnalleni. Arjen haasteet voisivat olla helpompi kohdata, jos olisi joku, jonka kanssa jakaa ne. Näissä tilanteissa yritän muistaa, miten tärkeää vapaus on minulle.

Vapaus olla sitä, mitä oikeasti olen. Itselleni kelpaan ihan vaan tällaisena. 

Wednesday, June 6, 2018

Edes vähän toivoa

Suurin osa ihmisistä varmasti tietää sen tunteen, kun väkerrät työhakemuksia yksi toisensa perään monta kuukautta ilman tulosta. Ei soittoja, ei kutsuja haastatteluun. Sähköposti täynnä automaatti-ilmoituksia siitä, miten sinua ei taaskaan otettu hakuprosessin seuraavalle kierrokselle.

Itsetunto laskee samaa tahtia päivien kulumisen kanssa kunnes ollaan pisteessä, että jälleen yhtä työhakemusta täyttäessäsi mietit, onko tässäkään mitään järkeä kun et 99 prosentin varmuudella paikkaa saa.

Kun työkkäri ottaa parin kuukauden välein yhteyttä vain kertoakseen, että arvosi työmarkkinoilla on pitkään jatkuneen työttömyyden vuoksi jälleen laskenut ja että sinut tulevaisuudessa mahdollisesti palkkaava taho on oikeutettu näihin ja tämän suuruisiin tukiin. Eikä kukaan silti halua sinua.

Ja sitten yhtäkkiä. Se yksi pieni puhelinsoitto. Joku haluaa tavata sinut mahdolliseen työpaikkaan liittyen.

Ihan sama, että työ on pienipalkkainen. Ihan sama, että ala ei ole lähelläkään sitä, mihin olet kouluttautunut. Ihan sama, että mahdollinen työpaikan saaminen ei kauheasti auta taloudellista tilannettasi.

Toivo. Varmuutta työpaikan saamisesta ei tietenkään ole, mutta jo se, että joku haluaa tavata sinut, hilaa itsetuntoasi edes vähän ylöspäin. Toivo siitä, että sinulle on sittenkin paikka tässä maailmassa. Toivo siitä, että tulevaisuudessa kaikki on paremmin.

Pienikin toivo tuo uutta energiaa yrittää eteenpäin.

Tuesday, June 5, 2018

Hyvin Köyhät Tortillat

Koska olen köyhä, syön pika- tai noutoruokaa noin kerran kuussa tai kahdessa, rahatilanteesta riippuen harvemminkin. Sen lisäksi, että kotona tehty ruoka on halvempaa ja siitä riittää moneksi päiväksi, se on usein myös parempaa.

Pika- ja einesruokaan ja kaikenlaisiin höttöherkkuihin sortuu vähemmän, jos kotona on jotain valmiina tai nopeasti laitettavana. "Tilipäivän" kunniaksi tein kuitenkin tortilloja. Niistä tuli tavallistakin köyhempiä, nälkä lähti silti!


Hyvin Köyhät Tortillat

- soijasuikaleita, pussi, 2,89 euroa
- kurkku, puoli kiloa, 0,83 euroa
- salsa, purkki, 1,35 euroa
- juustokastike, purkki, 1,35 euroa
- isot tortillat, 6 kpl, 1,35 euroa
- vettä, pippuria ja soijakastiketta

Yhteensä 7,77 euroa

Monday, June 4, 2018

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki. Tuo valtion virallinen Viimeinen Oljenkorsi. Raha, jota kukaan ei haluaisi koskaan joutua hakemaan.

Jos mieli ei ollut jo tarpeeksi maassa hakemuksia täyttäessä, hakijaan suhtautuminen oli - toki työntekijästä riippuen - välillä aivan järkyttävää. Vaikka olin valmistanut itseäni karmeilla tarinoilla, järkytys oli silti suuri. Ja kyllä, vanha systeemi oli välillä juuri niin hankala ja byrokraattinen kuin niissä kauheimmissa kauhutarinoissa. Pahin taisi olla se, kun jouduin odottamaan yhden kuukauden päätöstä melkein kaksi kuukautta ja asunto oli mennä alta. Vitut siitä, että käsittelyajan pitäisi olla seitsemän arkipäivää.

Onneksi toiminta muuttui suurelta osin vuoden 2017 alussa, ainakin itselläni uudistuksesta on tähän mennessä vain positiivisia tai neutraaleja kokemuksia vaikka käsittelyajat ovat välillä paukkuneet ja kaikenlaisia lapsuksia on sattunut. Ehkä olen vain paatunut?

Jos olet tilanteessa, että joudut hakemaan toimeentulotukea, tässä pari vinkkiä vuosien varrelta. Vinkit eivät ole mitään virallisia vaan poimintoja omista ja tuttavien kokemuksista.

Tarpeeksi suurien tulojen lisäksi sinulla ei saa olla myöskään omaisuutta. Tällä tarkoitetaan tietääkseni kaikkea sellaista suurempaa omaisuutta, joka on muutettavissa rahaksi. Jos olet esimerkiksi jonkin perikunnan osakas ja omistat vaikkapa metsää, et voi saada toimeentulotukea. Sen sijaan kodin irtaimiston saat pitää, jollei sinulla satu notkumaan jossain nurkassa salkullista kultaharkkoja.

Sinun tulee hakea kaikki muut sinulle kuuluvat etuudet ennen toimeentulotuen hakemista. Itselläni ei ole kokemusta lapsilisistä sun muista, sen sijaan muita etuuksiani ovat vuosien aikana olleet asumis- ja opintotuki. Kaikki tuet katsotaan tuloiksi toimeentulotukihakemuksessa.

Jossain väitettiin että toimeentulotuen asiakas saa ottaa jonkin verran rahaa tililleen ilman, että se katsotaan tuloksi. Olikohan raha jossain viidenkymmenen euron hujakoilla? En ole kokeillut enkä suosittele kellekään. Rahaa ei myöskään kannata makuuttaa tilillä, vaikka tähän tilanteeseen tuskin kukaan ttt-asiakas joutuu.

Toimeentulotukeen hyväksytään menoiksi vuokra, sähkö, vesi ja kotivakuutus. Samoin terveyteen ja sairauksiin liittyvät kustannukset voi ns. hyväksyttää toimeentulotukeen. Joskus laskut tulee ennen hyväksyttämistä maksaa itse. Sairastaessa pidä huoli, että käytät virallisia terveyspalveluita. Esimerkiksi puhelin-, netti- ja harrastuslaskut sinun tulee maksaa itse.

Veronpalautukset katsotaan tuloksi. Kela saa veronpalautustiedot kyllä käsiinsä ja pyytää tällöin lisätietoja. Saat postissa tositteen veronpalautuksen ulosmittauksesta, viimeistään tämän Kelaan toimittamalla todistat, että palautukset menevät ulosottoon.

Eli hyvin kärjistetysti: jos joudut hakemaan toimeentulotukea, sinulla ei saa olla mitään omaisuutta ja tulojesi tulee olla minimaaliset.

Jos olet epävarma, kysy. Jollei sinulla ole ketään, jolta kysyä, kysy vaikka minulta.

Sunday, June 3, 2018

Tarinani, vol I

Heti edellisen perään: luottotietojen menetys, osa yksi.

Olin laittanut opintoni tauolle, halusin tienata töitä tekemällä rahaa. Olin pienipalkkaisessa työssä, hoidin raha-asiani. Minulla oli seurustelukumppani, asuin kuitenkin yksin. Olin aina pitänyt siitä, etten ole kenestäkään tai mistään riippuvainen vaan saan itse määrätä elämäni kulun.

Tähän voisin kirjoittaa pitkän tarinan siitä, miten yhteenmuutto ja puolen vuoden yhdessä asuminen tuhosivat minut ja talouteni. Asioiden muisteleminen vie minut kuitenkin näköjään sellaisiin sfääreihin, että siellä oleminen ei ole tällä hetkellä hyväksi minulle. Kerron kuitenkin sen, että yhteenmuuton aikaan minulla oli noin kaksi tuhatta euroa säästöjä. Suhteen loputtua olin varaton ja kahden asunnon loukussa. 

En ole ylpeä itsestäni. En ole vihainen entiselle puolisolleni. Yritän olla olematta vihainen itselleni. Jälkeenpäin olen pyrkinyt ajattelemaan, että tämä oli sellainen sivupolku, mikä minun tuli kulkea että oppisin jotain tärkeää.

Olin löytänyt itselleni uuden asunnon, olin saanut purettua edellisen asunnon määräaikaisen vuokrasopimuksen. Tunsin olevani turvassa. Kuitenkin tässä vaiheessa asiat alkoivat mennä toden teolla päin helvettiä. Kaksi vuokraa olin onnistunut joten kuten maksamaan, samoin yhden opintolainan lyhennyksen ja muut laskut. Rahaa ei ollut elämiseen, ei ruokaan, ei pyykinpesuaineeseen. Sängyn virkaa toimitti patja lattialla, vähät tavarat olivat ihmeellisissä kasoissa asunnon nurkissa. Uin hyvin synkissä vesissä. Muistan ajasta enää vain välähdyksiä. Yksi niistä on se, kun annan kissalle purkkiruokaa ja alan itkeä sen vuoksi, ettei minulla ole tarjota parempaa.

Viimeinen niitti taisi olla se, kun posti toi muutaman kuukauden päästä jumalattoman suuren sähkölaskun edellisestä asunnosta. Koska myös sähkösopimus oli minun nimissäni, ei auttanut kuin maksaa. Jos olisin tiennyt, olisin viimeistään tässä vaiheessa hakeutunut sosiaalitoimistoon. Mutta en tiennyt. Tai kehdannut? Töissä käyvä aikuinen ihminen eikä saa ruokaa itselleen pöytään.

Alkoi pikavippirumba joka jatkui loppuvuoteen asti. Sain potkut töistä. Viimeisenä oljenkortena hakeuduin vihdoin sosiaalitoimistoon. Kun virkailija selitti, mihin kaikkeen olisin ollut viimeisen vuoden ajan oikeutettu, itkin.

Luottotiedot menivät seuraavan vuoden alkupuolella.

Raha tuo statuksen

Näin painajaisia. Jo nyt vaikuttaa siltä, että tästä tulee tavallista hankalampi päivä. Raha-asiat pyörivät mielessä kaiken muun seassa. Eivät kuitenkaan vielä tällä hetkellä valtaa ajatuksia kokonaan. Toivottavasti tästä postauksesta saa jotain tolkkua.

Oletko koskaan ollut siinä tilanteessa, että joku on oikeasti kehdannut moittia sinua siitä, että sinulla ei ole rahaa?

Itse olen, muistan sen tilanteen vieläkin. Kyseessä oli ystäväni vuosia sitten, minulla olivat luottotiedot sekä pienet, mutta säännölliset tulot. Niin ironista kuin se onkin, olen ollut rahasta aina aivan saatanan tarkka. Oikeastaan olen pihi.

Tilanne oli siis se, että maksoin pienestä palkasta laskuni, vuokrani ja laitoin osan säästöönkin. Kun on ollut koko ikänsä köyhä, alkaa oppia pelkäämään sitä Seuraavaa Päivää. Tämä ystäväni olisi halunnut lähteä johonkin, tarvitsi seuraa. Kun jälleen vastasin, että muuten käy, mutta minulla ei ole rahaa, hänellä napsahti.

Muistan vieläkin kuinka hän tiuski että miten minulla ei voi koskaan olla rahaa ja että ymmärränkö miten raskas olen ystävänä kun kanssani ei voi suunnitella mitään, koska minulla ei ole rahaa. Emme ole enää tämän ihmisen kanssa aktiivisesti tekemisissä. Jos tapaamme, olemme kohteliaita ja puhumme neutraaleista asioista. Silti hänen kanssaan on aina sellainen olo, että olen jotenkin alempiarvoinen. Olen oppinut varomaan kenen kanssa puhun rahasta.

Raha on perseestä. Ennen kaikkea se määrittelee sinulle statuksen. Jos olet köyhä, olet automaattisesti jotenkin lahjaton tai laiska, huono ihminen. Jos taas tienaat mukavasti ja sinulla on se omistusasunto, auto ja yhteiset lomamatkat tuttavapariskuntien kanssa Euroopan aurinkorannoilla, olet ok. Rikkaiden ihmisten elämästä en osaa sanoa mitään, joten olen hiljaa.

Luojan kiitos kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ajattele vain rahaa. Minun tämän hetken tilanteestani tietää vain muutama ihminen, vain yksi heistä on minulle todella läheinen. Emme puhu asiasta joka päivä ja koko ajan, minun taloudellinen tilanteeni ei vaikuta ystävyyteemme.

Vaikka aiemmin kehotin puhumaan luottotiedottomuudesta, jäi sanomatta, että harkitkaa tarkkaan kenelle siitä puhutte.

Saturday, June 2, 2018

Kymmenen teesiä

Muutama viikko sitten kirjoitin itselleni muistiin kymmenen kohdan listan, joka on hyvä pitää mielessä jos luottotietosi ovat menneet. Nämä toimivat minulle, eivät välttämättä kaikille.

1. Kun luottotiedot ovat menneet ja olet käynyt sen tarvittavan kamppailun elämän ja lopullisen ratkaisun välillä, älä ota enää lisää lainaa. Mistään.

2. Huolehdi, että vuokra tulee aina maksettua. Kaikki muu, kuten esimerkiksi netti ja puhelinlaskut, ovat toissijaista, samoin velkojen lyhentäminen.

3. Jos sinulla on päihde-, peli- tai muuta ongelmaa, lopeta. Jollet itse pysty, hae apua esimerkiksi ilmaisista vertaistukiryhmistä.

4. Kun olet siihen valmis, listaa velkasi. Aivan kaikki. Tee tämä yläkanttiin, kuluja tulee aina.

5. Jos saat veronpalautuksia, iloitse siitä että vouti vie ne. Velkasi lyhenee!

6. Jos sinulla on velkoja, jotka eivät vielä ole ulosotossa, ala lyhentää niitä. Muutama kymppi kuussa tuo hyvän mielen ja edes vähän toivoa. Muista kuitenkin pitää takaisinmaksumäärä tarvittavan pienenä, ettei tämän hetken taloutesi romahda.

7. Jos olet jo niin pitkällä, että sinulla on vakituinen työ ja tuloja, vyörytä! Itselläni tähän ei vielä mahdollisuutta ole, joten olen aloittanut maksut sellaisista lainoista, jotka eivät ole vielä perinnässä. Tällä yritän estää sen, että ne eivät joudu ulosottoon.

8. Pidä huolta terveydestäsi. Asiat näyttävät vähemmän karmeilta jos muistaa syödä hyvin ja nukkua kunnolla. Muista myös liikunta ja sellaiset harrastukset, joista sinulle tulee hyvä mieli.

9. Kun sinulla on "tilipäivä", pistä siitä sivuun edes 20 euroa. Se on suuri raha loppukuusta kun kissalla ei ole ruokaa tai sinulla kahvia.

10. Muista, että olet Ihminen etkä vain jokin negatiivinen järjestelmämerkintä.

Neuvoja olisi paljon enemmän, tässä kuitenkin mielestäni tärkeimmät. Ja kuten edellisessä postauksessa tuli ilmi, yksi tärkeimmistä asioista on kertoa jollekin. Se voi olla ystävä, velkaneuvonnan ihmiset tai vaikkapa vertaistukiryhmän porukka. Puhu, kerro, pura, jaa. Se auttaa. 

Tilanne

Luottotietoni menivät jo muutama vuosi sitten. Kun tuo aika oli, olin tehdä sen perisuomalaisen ratkaisun eli lopettaa päiväni.

Onneksi en tehnyt sitä. En tiedä mistä tarvittava optimistisuus siinä tilanteessa löytyi, löytyi kuitenkin. Kirjoitin itselleni muistiin, että kumpi loppuen lopuksi on tärkeämpää, raha vai henki? Jos tapan itseni, minulta menee viimeinenkin mahdollisuus parempaan elämään. Asian kanssa auttoi suuresti myös se, että puoli vuotta tapahtuman jälkeen uskalsin myöntää asian ääneen hyvälle ystävälleni. Hän oli samassa tilanteessa ja lohdutti. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hän poisti minulta muutamalla lauseella järkyttävän määrän häpeää. Elämässä ei ole vain sitä yhtä ainoaa mahdollisuutta vaikka meille niin uskotellaan.

Nämä vuodet tuon tilanteen jälkeen ovat menneet vaihtelevasti. Välillä olen käynyt velkaneuvonnassa, saamatta kuitenkaan mitään järkeviä neuvoja. Olen yrittänyt tehdä maksusuunnitelman Kelan kanssa, suunnitelma meni ensin läpi, hallituksen vaihduttua hylättiin. Jos olet toimeentulotuen asiakas, et voi tehdä Kelan kanssa maksusuunnitelmaa. Välillä olen heittänyt käräjäoikeuden kirjeet roskiin avaamatta. Olen valvonut ja itkenyt lukemattomia päiviä ja öitä. Ahdistunut perkeleesti. Toisina päivinä olen pakottanut itseni ajattelemaan, että olen Ihminen.

Nyt olen ollut vuoden verran työtön. Sain kouluni loppuun sairastelusta huolimatta. Vuosi sitten aloitin kahden ulosottoon menemättömän opintolainan takaisinmaksamisen. Nyt kuun puoli välissä saan olla helvetin ylpeä siitä, että olen lyhentänyt lainojani ja maksanut korkoja vuoden aikana melkein tuhannella eurolla.

Nyt olen tähän kaikkeen valmis. Tänä keväänä olen avannut käräjäoikeuden kirjeet, merkinnyt muistiin velkasummat. Olen valmis tähän blogiin. Olen valmis aloittamaan tämän hirviön selätyksen.

Thursday, May 31, 2018

Ruokaa!

Jottei blogi menisi täysin synkistelyksi, tulen jakamaan täällä myös ruokavinkkejä.


Kasviskeittoa ja leipää:

- perunoita, reilu kilo, hinta 90 senttiä
- iso sipuli, hinta 25 senttiä
- keittojuurekset, pakaste, hinta noin 50 senttiä
- vettä, hanasta
- maustepippureita, ostettu ennemmin, hinta noin 1 euro
- paahtoleipä, ostettu alennuksesta, hinta noin 1 euro
- juustoa, ostettu ennemmin, hinta noin 4 euroa

Yhteensä 7,65 euroa

Alku

Jossain väitettiin, että Suomessa on jo puoli miljoonaa luottotiedotonta. Samaan aikaan haaveillaan positiivisesta luottorekisteristä. Jep.

Tämä ja viime viikkoina käyty keskustelu mm. työttömyydestä saivat minut ajattelemaan, miten pihalla osa ihmisistä on siitä, mitä elämä pahimmillaan voi olla.

Joten, siksi blogi.

Olen reilu 30-vuotias, sinkku ja lapseton.
Minulla ei ole omaisuutta, asun vuokralla.
Tämän hetken tuloni ovat ns. valtion maksamia.
Tulen toimeen, kissalla on ruokaa.

Sen lisäksi, että olen työtön, olen myös kroonisesti sairas.
Akateemisesti koulutettu.
Lähes koko ikäni opiskellut tai tehnyt töitä, usein molempia samaan aikaan.

Mutta. Olen luottotiedoton.

Luottotiedottoman tulee tietenkin olla jollain tavalla pihalla, höveli, välinpitämätön, päihde- tai peliriippuvainen tai sanalla sanoen vain laiska.

Itse en katso olevani mitään näistä.

Joskus ihminen saa paskat kortit. Ja niin voi käydä kelle tahansa.