Paniikkikohtaus II

Asteikolla yhdestä kymmeneen päälle iski noin kuuden vahvuinen paniikkikohtaus.

Onneksi osasin ennakoida tätä jo ensioireiden ilmaannuttua ja päädyin vain itkemään vessassa. Kuulokkeet korville, tuttu voimabiisi soimaan ja olo rauhoittui vartissa.

Tuntuu olevan tiukasti alitajunnassa kiinni tuo kelpaamattomuuden tunne.

Tuskainen tiistai-ilta

Kävi niin, että vuokranantaja oli jättänyt soittopyynnön.

Ei varmasti ole kivaa kenellekään, mutta tämä on yksi niistä asioista joita olen kaikki nämä vuodet pelännyt.

Kivi tipahti mahaan välittömästi. Valitus? Vuokrankorotus? Ovatko vuokrat menneet perille? Remontti? Haltuunotto? Vuokrasopimuksen purku? Häätö?

Haluan painottaa että vaikka tiedän olevani rauhallinen ja hiljainen vuokralainen ja että maksan vuokrani aina ja ajallaan, millään tällä ei ollut tuossa hetkessä väliä.

Yritin soittaa takaisin, ei vastausta. Jätin vastaajaan viestin, odotin hetken. Ei soittoa. Soitin uudelleen. Ei vastausta.

Paniikki alkoi kasvaa kunnon vyöryllä. Vajaassa puolessa tunnissa ehdin googlata mm. seuraavia asioita:

- saako luottotiedoton asunnon
- mistä luottotiedoton saa asunnon
- vuokralaisen oikeudet
- vuokranantajan oikeudet
- vuokrasopimuksen purku vuokranantajan toimesta
- alueen vuokra-asuntojen tarjonnan
- luottotiedottomalle ihmiselle asuntoja vuokraavat firmat

Jne, jne. Yritin soittaa vielä kolmannen kerran.

Tässä vaiheessa mentiin jo niin syvällä että mietin mm. sitä, minne laitan tavarani kun joudun muuttamaan kadulle tai telttaan? Tai jos kuitenkin saan asunnon, mistä saan takuuvuokran? Kuinka jaksan muuttaa yksin? Millä maksan muuttomiehet? Mitä jos minun katsotaankin pitäneen asuntoa huonosti ja joudun oikeuteen?

Kaiken kaikkiaan siis aivan käsittämättömissä sfääreissä.

Kunnes vuokranantaja soittaa takaisin ja kyselee lähinnä vain kuulumisia.

Puhelun jälkeen näin itseni peilistä. Olin vitivalkoinen. Seuraavana tuli oksennusrefleksi, kuin elimistö yrittäisi sen avulla eroon paniikista.

Luottotiedottomuus ei ole vain rahaa, velkoja, perintää ja takaisinmaksuja. Luottotiedottomuus on näitä kamalia, toimintakyvyn vieviä paniikkikohtauksia, joita onneksi on enää vain todella harvoin.

Luottotietojen menetys ja sen leima, yhteiskunnan alimmaksi hylkiöksi tipahtaminen, jättää aivan helvetinmoiset jäljet. Kaikkeen. Pahinta on ehkä se, että sitä yritti parhaansa niin kauan kuin jaksoi, ja silti kävi näin.

Ja sitten se todellisuus:

Velat ovat maksussa. Vuokravelkaa ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Kaikki vuokrat on maksettu ajallaan, osa etukäteen. Ja jollen olisi menettänyt luottotietojani, olisin nyt vielä pahemmissa veloissa.

On vain yksi suunta: eteenpäin!

Mitäs sitten?

Kesän työrupeama on ohi.

Takki on kohtalaisen tyhjä ja tämän alkaneen viikon olenkin ottanut lähinnä levon kannalta. Katsonut aivokapasiteettia vaatimattomia ohjelmia, syönyt aivan liikaa pikaruokaa. Jonkinlaisella säästöliekillä mennään ihan selvästi.

Kaiken kaikkiaan kesä on ollut ihan kiva, ehdottomasti parempi kuin pari edellistä. Vaikken saanutkaan - vielä - maksettua kahta ulosottovelkaa pois, paljon konkreettista olen saanut aikaan velkoihin liittyen.

Parasta on kuitenkin luotto omiin kykyihinsä.

Kunhan tästä tokenen, on edessä työnhakua. Uusien suunnitelmien laatimista. Ehkä lomareissusta haaveilemista.

Tuulee jo. <3