Tuesday, October 16, 2018

Blogista

Pari päivää sitten lehdessä oli taas juttu ulosotossa olevista suomalaisista. Pidän siitä, että jutut pyrkivät olemaan entistä enemmän ymmärtäviä kuin vain kauhukuvilla varoittelevia.

Jos määrä pitää paikkaansa, on se todella raaka: yli puolella miljoonalla on velkoja ulosotossa.

Jostain syystä palasin mielessäni aikaan, kun aloitin tämän blogin.

Huomaan, että apatia ja paniikki ovat vähentyneet. Huonoja päiviä toki on, mutta yleisvireeni suhteessa luottotiedottomuuteeni ja velkoihini on muuttunut positiivisemmaksi. Jotenkin olen löytänyt pienen toivon kaiken tämän sonnan alta. Elämäni on tällä hetkellä tällaista, en voi asialle nyt tämän enempää. Kuitenkin yritän pienillä teoilla päästä siihen, että kymmenen vuoden päästä elämäni olisi toisenlaista.

Suhtautumiseni työhön on muuttunut, kiitos pari viikkoa sitten saadun työpaikan. En enää haaveile vakituisesta kokopäivätyöstä, sitä ei nyt vain ole saatavilla. Samoin luovuin - väliaikaisesti - ajatuksesta, että löytäisin oman alani hommia. Aika näyttää onko palkasta lyhentämään velkoja, mutta arkea työt auttavat. Kun tekee edes sen muutaman tunnin töitä viikossa, tuntuu että on saanut jotain aikaan, että kelpaa johonkin.

Kaikki tämä seikkailu on avannut silmäni myös sille, että en todellakaan ole ainoa elämässään "epäonnistunut". Olen jopa kiitollinen siitä, etten pysty velkaantumaan enempää.

Maailma sen sijaan ei näyttäydy tällä hetkellä kauhean kauniina paikkana, ainakaan tästä positiosta mistä sitä itse katselen. Osa-aikaista pätkätyötä, velkoja, paniikkia, stressiä. Kerääntyviä laskuja, luotolle ostamista, lisää paniikkia ja stressiä. Julkinen status vs. oma sisäinen itsensä.

Muista, että sinä olet Ihminen.

No comments:

Post a Comment