Tilanne

Luottotietoni menivät jo muutama vuosi sitten. Kun tuo aika oli, olin tehdä sen perisuomalaisen ratkaisun eli lopettaa päiväni.

Onneksi en tehnyt sitä. En tiedä mistä tarvittava optimistisuus siinä tilanteessa löytyi, löytyi kuitenkin. Kirjoitin itselleni muistiin, että kumpi loppuen lopuksi on tärkeämpää, raha vai henki? Jos tapan itseni, minulta menee viimeinenkin mahdollisuus parempaan elämään. Asian kanssa auttoi suuresti myös se, että puoli vuotta tapahtuman jälkeen uskalsin myöntää asian ääneen hyvälle ystävälleni. Hän oli samassa tilanteessa ja lohdutti. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hän poisti minulta muutamalla lauseella järkyttävän määrän häpeää. Elämässä ei ole vain sitä yhtä ainoaa mahdollisuutta vaikka meille niin uskotellaan.

Nämä vuodet tuon tilanteen jälkeen ovat menneet vaihtelevasti. Välillä olen käynyt velkaneuvonnassa, saamatta kuitenkaan mitään järkeviä neuvoja. Olen yrittänyt tehdä maksusuunnitelman Kelan kanssa, suunnitelma meni ensin läpi, hallituksen vaihduttua hylättiin. Jos olet toimeentulotuen asiakas, et voi tehdä Kelan kanssa maksusuunnitelmaa. Välillä olen heittänyt käräjäoikeuden kirjeet roskiin avaamatta. Olen valvonut ja itkenyt lukemattomia päiviä ja öitä. Ahdistunut perkeleesti. Toisina päivinä olen pakottanut itseni ajattelemaan, että olen Ihminen.

Nyt olen ollut vuoden verran työtön. Sain kouluni loppuun sairastelusta huolimatta. Vuosi sitten aloitin kahden ulosottoon menemättömän opintolainan takaisinmaksamisen. Nyt kuun puoli välissä saan olla helvetin ylpeä siitä, että olen lyhentänyt lainojani ja maksanut korkoja vuoden aikana melkein tuhannella eurolla.

Nyt olen tähän kaikkeen valmis. Tänä keväänä olen avannut käräjäoikeuden kirjeet, merkinnyt muistiin velkasummat. Olen valmis tähän blogiin. Olen valmis aloittamaan tämän hirviön selätyksen.