Viimeiset pari päivää ovat olleet tavallista hankalammat. Pysähtyneisyyden tuntu tuo mukanaan ahdistusta, ahdistus taas hankaloittaa eteenpäin pääsemistä.
Olo on alavireinen, lähes koko ajan. Kamala tunne siitä, että kannattaako tässä edes yrittää, nostaa päätään.
Ennemmin mainitsin potentiaalisesta työpaikasta. Pääsin haastatteluun asti, sekin on jo jotain.
Haastattelun alku meni hyvin, olin oma itseni, rento, vastasin kysymyksiin mielestäni hyvin ja osasin kysyä itse asioita.
Noin viidentoista minuutin kohdalla tapahtui jotain, en tiedä mitä. Haastattelun virta tuntui loppuvan kuin seinään, haastattelija ei kysynyt edes loppuja kysymyksiään.
Perinteiset lupaukset siitä, että ovat yhteydessä, kättelyt.
En tiedä mitä tein, mutta jotain.
Kotiin päästyäni tulivat itsesyytökset, itku.
Kymmeniä työhakemuksia täytellessä olen yrittänyt pitää mielessäni sen, että kunhan pääsen haastatteluun asti, olen voiton puolella.
Jep.
Kokoa tässä sitten itsesi ja yritä pysyä positiivisena.
No comments:
Post a Comment