Työkkärin tapaaminen

Kuinka ironista.

Tuli kutsu työkkärin tapaamiseen.

Kun valmistuin, ilmoittauduin ensimmäistä kertaa elämässäni työttömäksi työnhakijaksi. Vaikka olin kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita, luulin silti naivisti että työkkäri auttaa työn saamisessa. Edes jollain tavalla. Kun työkkärin puolelta ei pariin kuukauteen kuulunut mitään, oli selvää, että apuja työllistymiseen on turha odottaa.

Meni varmaan reilu puoli vuotta ennen kuin sain tietää, että minulla on jokin henkilökohtainen virkailija jonka pitäisi hoitaa asioitani viraston puolella. Sain pari epämääräistä puhelinsoittoa joissa virkailija kertoi vain, miten paljon asemani työmarkkinoilla on heikentynyt ja miten paljon halvemmaksi työnantajan tulisi nyt palkata minut.

Työttömänä ei ole kiva kuulla tekopirteältä virkailijalta että monta kuukautta jatkunut työttömyys on laskenut arvoasi työmarkkinoilla entisestään, kun yrittää samaan aikaan hakea jokaista vähänkään sopivaa työpaikkaa eikä apuja työllistymiseen saa.

Tuli kevät. En tiedä toimivatko virkailijat työkkärissäkin jollain provikka-palkalla, mutta tälle virkailijalle tuli yhtäkkinen, pakottava tarve saada minut työllisyyskokeiluun. Yhden puhelinsoiton aiheesta sain, muuten kommunikointi tapahtui sähköpostin välityksellä.

Ehdotin tapaamista koska touhu vaikutti todella epäselvältä. Yhtäkkiä virkailijaa ei saanut mistään kiinni. Meni monta viikkoa, että sain sovittua tapaamisen työkkäriin.

Tapaaminen itsessään meni täysin penkin alle. Menin paikalle monta mahdollista ratkaisua keksineenä, virkailijalle näistä ei käynyt yksikään. Sen enempää kertomatta sanon vain, että virkailija huusi. Tuli tunne, että hän oli jo sopinut työnantajan kanssa minun menevän työkokeiluun ja mikään muu ei hänelle käynyt.

Vaikka olin kuullut niitä kauhutarinoita, olin järkyttynyt. Olin varma että karenssia tulee ja paljon. Onneksi törmäsin puolituttuun joka osasi neuvoa. Tässä parhaat:

- virkailija ei saa huutaa asiakkaalle
- virkailija ei saa mennä henkilökohtaisuuksiin, esim. kommentoida asiakkaan työuraa
  pilkallisesti
- virkailijan tulee kuunnella asiakasta, hänen toiveitaan
- asiakkaalla on mahdollisuus vaatia toista virkailijaa hoitamaan hänen asioitaan

Jep. Vähän pelottaa tämä tuleva tapaaminen. Onneksi viisastuin kerrasta, nyt osaan pitää eri tavalla puoleni.

Lisää töitä!

Onhan ollut rankka viikko.

Pdf meni ilmeisesti toisessa työpaikassa läpi, toisessa haluavat paperisen verokortin itselleen.

Tämän viikon työt poikivat jo kaksi uutta vuoroa ensi viikolle. Tästä se lähtee!

Rankka työ verottaa kyllä elämää. Muutaman päivän aikana huomannut sen, että väsymyksen takia olen vähemmän läsnä. Ystävilleni, kissalle, itselleni. Kotiin tullessa jaksaa käydä suihkussa, repiä jotain syötävää puolityhjistä kaapeista. Positiivista on se, että uni tulee helposti, kuin lekalla päähän!

En silti ole huolissani. Työn aloittamiseen liittyvä stressi on hiljalleen siirtymässä taka-alalle, elimistöni on vähemmän kipeä kuin pari päivää sitten.

Päällimmäinen tunne on innostus.

Minä kelpaan.
Minä osaan.
Minä selviän.

Vuokratyöfirmoista

Pientä hässäkkää ollut koko tämä vasta alkanut viikko. Toivotaan että vauhti tasaantuu viikkoa kohden, elimistö oireilee jo parin päivän jälkeen.

Mutta! Ilolla kerron että olen saanut töitä! Toki vain osa-aikaista ja muutamaksi päiväksi, mutta toivon tämän poikivan lisää tunteja. Vielä ei olla plussan puolella edes työn aloittamiseen liittyvien hankintojen kohdalla.

Vuokratyöfirmat ovat tällä hetkellä ainoa vaihtoehtoni. Firmoissa tuntuu olevan suuria eroja, toki tämä on vain yksittäisen ihmisen kokemusta.

Suurissa firmoissa on järkyttävä byrokratia. Toki ymmärrän tämän kun toimitaan isolla volyymilla. Työpaikkoja on enemmän, mutta sitä vastoin myös enemmän hakijoita. Tuntuu, etteivät hr-puolen ihmiset ehdi keskittyä töihinsä kunnolla kaikelta paperinpyörittelyltä, saati että he pystyisivät keskittymään työnhakijaan ja hänen elämäntilanteeseensa. Pienemmissä paikoissa tuntuu saavan ihmismäisempää kohtelua. Toki näissä paikoissa työpaikkoja on usein vähemmän, mutta toiminta tuntuu olevan nopeampaa ja loogisempaa.

Töiden lisäksi olen innoissani verokorttiuudistuksesta. Olin tuossa jo tekemässä toista verokorttia netissä kun silmiini pisti tämä:

"Voit kopioida verokortin kaikille työnantajillesi, säilytä alkuperäinen verokortti itselläsi."

En muista, että olisin koskaan ennemmin ollut siinä onnellisessa asemassa, että minulla on monta työnantajaa. Katsotaan kelpaako pelkkä pdf!

Verokortti usealle työnantajalle:
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/verokortti/verokortti_usealle_tyonantajall/

Tämän hetken ajatuksia

Jaa'a.

Viime aikoina on tapahtunut seuraavaa:

Alkuviikosta posti toi jälleen kaksi ilmoitusta vanhojen velkojen ulosotosta. Sain avattua kirjeet, luettua ne, laitettua summat ylös. Pystyin jopa olemaan repimättä kirjeitä! Tulenkohan jossain vaiheessa tottumaan näihin ilmoituksiin? Toivottavasti, sen verran vieläkin kouraisee vatsan pohjasta. Surullisinta on se, että summat eivät loppuen lopuksi päätä huimaa. Suunnittelin jo, että Sitten Kun minulla on semi-vakituinen työpaikka, maksan pienimmän laskun ensimmäisestä palkastani pois. Sitten. Ehkä. Kun.

Posti toi myös järkyttävän suuren sähkölaskun, juuri tässä kuussa kun menin perumaan toimeentulotukeni. Lasku oli tietenkin pakko maksaa. Koomisinta tilanteessa on se, että tänään sain postissa ilmoituksen uusista sähkön hintojen korotuksista.

Summa summarum, tällä hetkellä rahaa ei ole enää mihinkään muuhun kuin vuokran maksamiseen. Täten lainat ja muut laskut jäävät odottamaan parempaa päivää. Luotto omiin kykyihin on kova, olen selvinnyt ennenkin vastaavasta tilanteesta ilman, että yhtäkään ylimääräistä laskua on mennyt ulosottoon. Lohtua tuo Takuusäätiön blogin kirjoitus, joka käsittelee osaltaan sitä tärkeää seikkaa, että loppuen lopuksi tärkeintä on maksaa vuokransa.

Positiivista tilanteessani on se, että viime työhaastattelun mentyä mönkään, suivaannuin. Hain jälleen työpaikkoja maan ja taivaan väliltä. Lopputulema on se, että kävin eilen yhdessä osa-aikaiseen työpaikkaan liittyvässä haastattelussa. Tänään soitettiin myös toisesta vastaavasta.

Kauheasti en uskalla tässä tilanteessa toivoa vakituisen, kokoaikaisen työpaikan perään. Tilannetta helpottaisi kuitenkin suunnattomasti se, että olisi muutama osa-aikainen työpaikka. Tällä taktiikalla pääsisin - toivottavasti - edes siihen tuhannen euron ylittävään kuukausipalkkaan.

Hyvin harvalla tutullani on vakituinen, kokoaikainen työpaikka. Tai jos sellainen onkin, palkka on niin mitätön, että sillä ei tule toimeen. Moni tuttu tekee montaa eri työtä eikä meinaa silti selvitä menoistaan. Työssäkäyvien köyhyys on nykypäivän todellisuutta. Ainakin minun lähipiirissäni on nähtävissä vahvasti sellainen kolmekymppisten sukupolvi, jotka tekevät töitä sieltä mistä sattuvat ne löytämään ja elävät silti köyhyysrajalla, kamppailevat viikosta toiseen laskujensa kanssa. Kun keskiluokasta on tullut kaukainen haave.

Työssäkäynnin repaleisuuteen on herännyt jopa Verottaja. Ensi vuonna verokortissa on vain yksi tuloraja ja samaa prosenttia käytetään kaikkiin töihin.

Jotain sentään.

Takuusäätiön kirjoitus: https://www.takuusaatio.fi/maksaako-vai-ei
Verokortista: https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/tietoa_verotuksest/verotuksen_muutoksia/verokortti/

Apatia

Jep.

Niin se vain taitaa olla, että nykyisillä työmarkkinoilla pärjäävät ihmiset, jotka osaavat puhua eivätkä pelkää käyttää kyynärpäitään.

Minusta tähän ei ole.

Toisaalta olen mielummin työtön kuin pelkäämässä oman päänahkani puolesta. Koska aina tulee joku toinen joka on sinua parempi ja röyhkeämpi.

Kiitos, mutta ei kiitos!

Tosiaan tuossa jokin aika sitten tein päätöksen kohdentaa työnhakuani.

Jos en kerran päässyt työhaastatteluihin vaikka hain kaikkia vähänkään kiinnostavia töitä, miksen säästäisi aikaa sekä hermojani ja hakisin vain sellaisiin paikkoihin, mihin minulla on koulutus.

Viimeisen reilun kuukauden aikana näitä paikkoja on löytynyt kokonaista kolme. Yhden paikan haastattelusta tuossa kerroinkin jo, kahdesta muusta oli tänään ilmoitettu klassisesti sähköpostilla "kiitos, mutta ei kiitos".

En anna pelolle valtaa. Yritän nauraa epävarmuuden pois.

Hyvää musiikkia, kirjoja, ruokaa.

Pakko tässä maailmassa on jokin käänne tapahtua.

Haastattelu

Työhaastattelu.

Meni paremmin kuin edellinen, pieni taputus olkapäälle siitä.

Kaksi haastattelijaa. Toinen tuntui olevan innoissaan osaamisestani, toinen ei.

Ehkä haastattelijoilla oli jokin good cop, bad cop -meininki.

Tai sitten en - taaskaan - tehnyt vaikutusta.

Mitäpä tuosta. Tärkeintä on että tein kaikkeni. Tärkeää on myös se, että osaamiseni riittäisi tähän työpaikkaan.

Onhan sekin jotain.