Juustopasta

Juustoa + pastaa = ei voi mennä vikaan! Tämä tehdään suoraa pannulle koska vaikka rakastan pastaa, vihaan siivilän ja kattilan pesemistä!


Juustopasta

- 1 sipuli [1,40 €/kg]
- pari valkosipulinkynttä [4,80 €/kg]
- nokare voita
- ruokakerma [0,70 €/purkki]
- vettä
- suolaa ja pippuria
- nipullinen spagettia [1,40 €/kg]
- parmesaania maun mukaan [5,70 €/kpl & 28,50 €/kg]

Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli voissa. Lisää kupillinen - noin kolme desiä - vettä ja desi ruokakermaa. Lisää suolaa ja pippuria ja pasta.

Anna tekeytyä niin että pasta kypsyy ja sammuta levy. Raasta sekaan maun mukaan parmesaania, muutaman ruokalusikallisen verran riittänee.

Riittää kahdelle syöjälle tai yhdelle nälkäiselle!

Raastin

Tiedättekö sellaisen raastimen mitä kaikissa kokkiohjelmissa käytetään, sellaisen kahvallisen jolla voi nätisti raastaa vaikka suklaata kakun päälle tai juustoa pastaan?

Olen aina halunnut sellaisen.

Etsin netistä pari vaihtoehtoa, osuvin vaihtoehto maksoi kymmenen euroa.

Ja sitten.

Pään sisäinen ralli siitä että tarvitsenko minä sitä todella jos olen tähän mennessäkin pärjännyt ilman? Jos en käytä sitä koskaan?

Torppasin ajatukseni tällä:

Sillä ei ole väliä käytänkö raastinta vai en, mutta tärkeää on se, että minulla on siihen mahdollisuus.

Ja ostin raastimen.

Ja kuten arvasin, olen leiponut ja tehnyt ruokaa taas enemmän kuin hetkeen, opetellut uusia taitoja, testaillut uusia reseptejä.

Ja nauranut.

Jokin suurempi muutos on selvästi lähtenyt käyntiin. Jännityksellä odotan missä puolen vuoden päästä mennään. 

PS. Viimeistä velkaa on maksettu takaisin nyt 15 %

Lisää jännää

"Et ole velallisena ulosotossa."

EDIT:

Bugihan se! Mutta sen muutaman tunnin ajan jolloin luulin että Kela on ottanut haluamansa pois ulosotosta, tajusin että mitään en tekisi toisin.  

Veronpalautukset ja muuta jännää

Elämässä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon että pää ei meinaa pysyä perässä. Onneksi suurin osa muutoksista on positiivisia, vaikkakaan se ei sulje pois sitä etteikö sopeutumisvaikeuksia olisi.

Ensimmäinen asia ovat veronpalautukset. Saan niitä yli tuhat euroa. Tonnin. Tiedon saatuani itkin - ja nauroin - niin että seuraavana päivänä kiusana oli iltaan asti jatkuva, oksettava pääkipu. Kertonee omaa kieltään stressistä, helpotuksen määrästä.

Myös tälle vuodelle olen säätänyt veroprosentin samalle tasolle, ehkä myös ensi keväänä säästyn mätkyiltä.

Toinen asia liittyy tulevaan Omaan Kotiin. Vaikka tiedän, että haave on vielä vuosien päässä, olen alkanut unelmoida tavalla jota en ole tehnyt vuosiin.

Tähän mennessä olen miettinyt sisustustyyliäni, metsästänyt netistä kuvia sohvamalleista, valkannut mielessäni seinille maaleja. Katsastanut tarjontaa, arvioinut mihin tulevat rahani riittävät.

Viikolla pyörähdin kirpputorilla ja löysin sieltä vanhan kahviastiaston, sellaisen mitä muut pitäisivät susirumana. Mietin jo että jätän ostamatta, mutta käännyin takaisin. Koko setti maksoi vain muutaman euron. Kiikutin sen kotiin, tiskasin, asettelin pöydälle ja ihailin. Ja sovin itseni kanssa että otan sen käyttöön vasta Omassa Kodissani.

Tästä lähti liikkeelle idea, että voisin tehdä itselleni "kapioarkun". Koska olen aina ollut köyhä, kodissani olevat tavarat ovat olleet sitä, mitä olen jostain saanut riivittyä. Joten nyt alan kerätä itselleni starttipakettia tavaroista joita oikeasti haluan.

Kaikki tämä tulevan suunnittelu auttaa myös siihen tosiseikkaan, että vihaan asua tässä asunnossa. Eli kolmas asia: poismuutto.

Mitä lähemmäs viimeisen velan loppuunmaksaminen tulee, sitä enemmän haluan pois täältä. Vasta nyt olen antanut itselleni luvan kunnolla vihata tässä asumista. Naapureiden bileitä, jatkuvaa metakkaa, tappeluja, tupakan ja pilven käryä, toimimatonta isännöintiä ja huoltoa.

Asiat ovat varmasti samalla tolalla monessa paikassa, mutta minusta tämä on tehnyt univelkaisen hermoraunion. Joten heti kun saan viimeisen velan maksettua alan etsiä uutta kämppää, paikkaa jossa saan nukkua rauhassa, missä ei joka päivä tarvitse miettiä että mikähän helvetti tänään repeää.

Ja saanpahan uutta pontta työnhakuun: mitä nopeammin löydän vakityön, sitä nopeammin maksan viimeisen velan pois ja sitä nopeammin pääsen täältä turvallisemmille vesille.

Ja nyt tiedän ainakin millaisesta talosta en tule Omaa Kotiani ostamaan.

Asuntosäästäjä

Reilu puolitoista vuotta sitten olen kirjannut unelmiani ylös, pallotellut paperilla tätä samaa pelon teemaa.

Ja listannut asiat mitä haluaisin että minulla tulevaisuudessa on "ettei tarvitsisi enää koskaan pelätä" :

1. ASP-tili
2. säästötili
3. osakkeita

Asuntosäästäminen on aloitettu, oma koti odottaa 19 kvartaalin päässä.

Säästötilillä on usempi sata euroa.

Osakkeita ostan kun saan tonnin ylimääräistä kokoon.

Parhaimmalta tuntuu kuitenkin se, että aloitin myös viimeisen velan lyhentämisen. Siitä on tullut lippuni vapauteen: kun sen maksan tämä kaikki paska on ohi.

Vielä joudun käymään vähintään kerran päivässä tarkistamassa tilit ja portaalit että saldot pitävät paikkaansa, että alijäämää on todella enää muutama tuhat euroa, ei kymmeniä tuhansia.

Muistijälki

Niin se vain on että meihin jää eletyistä ajoista jälkiä joista on hemmetin vaikea päästä eroon. 

Eli heräsin taas mennä sunnuntaina ahdistukseen, paniikkiin, epätoivoon.

Eikä oikeasti olisi mitään syytä, tiedän sen kyllä. Laskut on maksettu, ruokaa on, on puskuria ja kattokin toistaiseksi pään päällä.

Ja silti.

Naps. Kuin jonkinlaisesta sisäisestä kytkimestä.

Parin kahvikupin jälkeen tajusin että kaiken takana on aina se yksi ja sama: pelko. Että kaikki menee päin helvettiä, että jos meneekin hetken edes vähän paremmin niin siihen ei saa tuudittautua koska kohta menee ihan varmasti vielä enemmän elämä perseelleen.

Ja jotenkin kaikista pahinta minulle on tämä neutraali tila, kun oikein mitään ei tapahdu suuntaan tai toiseen. Aivan kun vain odottaisin että kohta räjähtää.

Joten:
- neuvottelut pankin kanssa ASP-tilistä aloitettu
- viimeistä velkaa alan maksaa takaisin seuraavasta palkasta

Muutoksia

Paljon on taas tapahtunut lyhyessä ajassa.

Olen hakenut nyt paria sataa työtä, päässyt kolmeen haastatteluun enkä yhdestäkään eteenpäin. Yksi hylsy tosin toi osa-aikaisen työn eli jotain tuloja tulee tulevaisuudessa olemaan.

Liiton rahoja odotellaan nyt toista viikkoa. Poikkeussäännös loppui vuoden vaihteessa joten vaikka tein kuin hullu syksyn töitä, työssäoloehto ei siltä ajalta ihan vielä täyttynyt joten päiväraha lasketaan viime kevään tulojen mukaan.

Eli tulot siitä suunnasta verojen jälkeen vähemmän kuin toimeentulotuki.

Säästöjä olen joutunut rokottamaan, tosin vain muutaman sata euroa.

Asuntoa ei ole vielä myyty, joten muuttopäivä siirtyy yhä.

Kaiken tämän keskellä mietin sitä, mikä nyt on toisin verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseeni, mikä on se asia mikä auttaa minua vaipumasta epätoivoon.

Enkä osaa kiteyttää sitä muuten kuin:

Minulla on päämäärä.

Jotenkin kestän tämän kaiken epävarmuuden paremmin nyt kun tiedän että minusta on maksamaan velkani, kun tiedän että olen ennenkin löytänyt töitä. Kun tiedän että tämä kaikki on ohimenevää.

Että tämä on se viimeinen koettelemus, että tämän jälkeen olen aivan kuin kaikki muutkin.

Että jossain todella on se Parempi Elämä.