Five down, five to go

Kyllä!

Nyt on se hetki. Suurin pikavipeistä on maksettu pois.

Koville otti, keväällä kiukunpuuskassa laaditusta kunnianhimoisesta aikataulusta oltiin kaksi ja puoli kuukautta myöhässä.

Mitäpä tuosta.

Tämän vuoden saldo on nyt jo aivan uskomaton: kuudesta ulosotossa olevasta velasta neljä on maksettu.

Neljä. Kaksi jäljellä.

Eihän tätä taas tajua ennen kuin kuitin saa.

Kautta näiden vuosien minua on ahdistanut ulosotossa kaksi asiaa yli muiden. Se, että lainoja oli niin monta, ja tämä suurin vippi.

Vaikka saldon suhteen ei olla vielä edes puolivälissä, tämä on sellainen virstanpylväs jota hetkittäin en uskonut koskaan saavuttavani.

Kaksi.
Enää viisi velkaa tai lainaa ylipäätään.

Sen lisäksi että velkasumma kasvaa korkoa vähemmän, viisi velkaa/lainaa kymmenen sijaan on huomattavasti helpompi hallinnoida. Vähemmän palloja mitä yrittää pitää ilmassa.

Minä syön nyt kakkua. <3

Kerskakulutuksesta

Ilmaston lämpenemiseen liittyvä keskustelu on nostanut jälleen esiin myös keskustelua kerskakulutuksesta ja suoranaisesta kulutushysteriasta.

Sen jälkeen kun hyppäsin pois oravanpyörästä, omalla kohdallani on aina ollut selviö, että jos jokin menee rikki, se korjataan mahdollisuuksien mukaan. Syyt tähän ovat olleet pääasiassa joko sentimentaalisia tai rahallisia. Tai sitten vain sitä, että olen tietyissä asioissa totaalisen pihi.

Nuorempana tunsin huonoa omaatuntoa siitä, ettei minulla ollut koskaan niitä viimeisimpiä teknisiä härpäkkeitä tai muodissa olevia kenkiä. Tai siitä, että annoin lahjoiksi melkein aina jotain omatekoisia viritelmiäni kun muut ostivat sitä Viimeisintä Huutoa. Tai siitä, ettei ollut varaa syödä lääkärin suosittelemalla tavalla. Tai siitä, ettei ollut edes sitä umpirisaa autoa. Lista olisi pitkä.

Sosiaalinen paine, se on jännä juttu. Onneksi siitäkin on mahdollista saada niskaote.

Viimeisen parin vuoden aikana on tapahtunut jokin käänne. Yhtenä jouluna pyysin tuttavaltani anteeksi että joululahjani oli kotikutoinen. Hän taas oli innoissaan ja otettu siitä, että sai kerrankin jotain muuta kuin kaupasta ostettua valmistavaraa.

Nykyinen elintasoni sopii siis hyvin yhteen tämän uuden trendin kanssa. Mutta mitä tapahtuu siinä vaiheessa jos elintasoni nousee? Hullaannunko ylimääräisestä rahasta ja ostan kaiken "mitä olen aina halunnut"?

Vähillä varoilla eläminen tekee välillä todella kekseliääksi. Sitä syödään, mitä kaapissa olevista aineksista saa väsättyä. Kun pakkanen kiristyy, kaivetaan kaapista vanha talvitakki ja korjataan se. Vain välttämätön ostetaan, ja vasta silloin, kun sen voi maksaa kerralla. Ja mitä hullaantumiseen tulee: pidän enemmän siitä, että minulla on pieni puskurirahasto kuin että ympärillä olisi kasa krääsää.

Lumi, talvi

Edellisessä kirjoituksessa kerroin kuluneesta vuodesta.

Nyt huomaan että lumi [kyllä!] aiheuttaa minussa levottomuutta, pientä paniikkiakin.

Erikoista. Ennemmin kun olen rakastanut ensilunta, sitä että maailman akustiikka muuttuu, maiseman mustanharmaus väistyy.

Nyt rintalastan alla kuplii pieni ahdistus.

Ihminen on siitä jännä eläin, että vaikka kuinka prosessoisi tapahtuneita asioita ja luulisi olevansa niiden kanssa edes jotenkin sujut, osa asioista jää jonnekin kohtaan kroppaa josta ne sitten tiettynä ajankohtana nostavat päätään.

Viime joulu, loppuvuosi. Mietin, että miten helvetissä olen selvinnyt siitä?

Kunnes muistin luukuttaneeni tätä[kin] kappaletta.

Tää niitä aamuja on kun en tiedä
kannattaako nousta vai jäädä
vetää peitto yli pään
ja hautautua alle kivisen kuoren
aamuyössä sydän yksin lyö
eikä pääse läpi surujen vuoren
pelko pimeyttä pitkin liikkuu
tuntuu niin kuin päivää ei tulisikaan

Ja silloin kun henkäys aamutuulen
jokin täyttää tämän pienen huoneen
se mut viimeinkin herättää
 

[P. Maijanen] 

Kulunut vuosi

Mennyt vuosi on ollut yksi koko elämäni rankimmista.

Olen lähinnä keskittynyt vain täyttämään päivät kaikenlaisella tekemisellä, luottanut siihen että aikaa ei voi pysäyttää, että elämä jatkuu muodossa tai toisessa.

On ollut valtavia aallonpohjia, isoja onnistumisiakin.

Tällä viikolla pääsin velkasummani kanssa jälleen uuden rajan alle. Ulosottokin tipahti alkamaan pykälää pienemmällä numerolla.

Aika mahtavaa.

Lokakuun sateet II

Niin.

Onko ihmekään että mieliala meinaa olla hieman matalalla? Kun herätessä ja verhot avatessa ulkona on jo valmiiksi mustanharmaata, pimeää, sateista.

Luonto vetelee viimeistään kesän jäljiltä, valmistautuu rankalla kädellä tulevaan uinumisjaksoon.

Lista omista selviytymiskeinoistani:

Kävely - Kun vettä ei tule kaatamalla, lähde ulos. Tällä välttää mökkihöperyyden. Tähän vielä kuulokkeet ja hyvää musiikkia, sielu lepää.

Kirjasto - Yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Lehdet, kirjat, elokuvat. Syy lähteä käymään jossain kodin ulkopuolella, näkee ihmisiäkin eikä tarvitse [välttämättä] seurustella kenenkään kanssa.

Siivous - Paikkojen perusteellinen siivoaminen, tavaran karsiminen rankalla kädellä. Tehoaa hyvin eksistentialistiseen kriisiin.

Luominen - Neulonta, muut käsityöt, piirtäminen, maalaaminen, nikkarointi, jne. Etsi itsellesi se luontaisin tapa luoda jotain uutta. Näppärää myös sen suhteen että tuotokset voi antaa läheisille joululahjoiksi.

Hyvä ruoka - Suora yhteys mielialaan. Hyödynnä kaikkea mitä kaapissa on, tulee keksittyä hauskoja ja vähän vähemmän hauskoja ruokalajeja. Plussaa se, että itse kokkailemalla rahaa menee vähemmän.

Leikkiminen - Kaiva kaapista vanhat pelit, palapelit, värityskirjat sun muut. On täysin hyväksyttävää vain olla, aina ei tarvitse ylisuorittaa.

Valo - Kun ulkona näyttää tuolta, rakenna itsellesi pesä kotiin. Sytytä valot, polta kynttilöitä, kaivaudu viltin alle sohvalle. Katso leffoja, kevyttä hömppää, lue kirjoja. Välillä voit kiriä kiinni tekemättömien askareiden listaa.

Josko se tästä.

Lokakuun sateet

On mennyt melkein kuukausi edellisestä postauksesta.

Yhden tekstin kirjoitin, jätin julkaisematta.

Velkojen suhteen olen nyt kuukauden myöhässä aikataulustani. Ei hätää, nyt lokakuun aikana pitäisi tulla suurempia konkreettisia tuloksia. Kaksi kuukautta myöhässä, mitäpä tuosta. Pääasia ettei korttitalo romahda. Mutta etten myöskään jämähdä tähän.

Sitä vastoin muussa elämässä myllertää.

Jokin aika sitten sairaus nosti päätään. Sitä edelsi pari viikkoa jatkunut kova henkinen stressi. Varmaksi en osaa sanoa kumpi on syy ja kumpi seuraus, nyt kuitenkin vointi jo huomattavasti parempi.

Jännä juttu:

Kun tarpeeksi monta vuotta ja pitkän aikaa mieltää itsensä luottotiedottomaksi, sitä tavallaan hukkaa palan itseään.

Unohtaa kuka on ja mitä haluaa, konkreettiset unelmat lakkaavat olemasta.

Kun sitten yhtäkkiä on tilanteessa missä tämä [itse] lyöty leima alkaa hälvetä, kun onkin tilaa ja happea alkaa miettiä niitä unelmia, ei enää tiedä mitä helvettiä sitä todella haluaisi elämällään tehdä.

Ja samaan aikaan pelkää seuraavaa katastrofia.

Kun asiat ovat liian hyvin.

Puhumisesta

Tänään vietetään itsemurhien ehkäisypäivää.

Kuten monesti olen kertonut, omalla kohdallani jo pelkkä luottotietojen menettämisen mahdollisuus nosti esiin hyvin synkkiä ajatuksia.

Areenasta löytyy Perjantain "Onko velka häpeä?" -jakso, suosittelen.

Et ole yksin. <3