Mentaalinen pohja, taas.

Viime päivityksen jälkeen on ryvetty todella syvissä vesissä.

Vapaa-aika on mennyt pitkälti itkiessä, koko elämä tuntui muuttuneen yhtäkkiä puuroksi josta en saanut minkäänlaista otetta.

Onko syy töissä, stressissä, ketuilleen menneessä ihastuskuviossa [kyllä, takkiin tuli ja isosti!] vai vain siinä että muutin koko elämäni konkreettiset rakenteet todella nopealla aikataululla, mutta joku pohja saavutettiin jälleen.

Mutta kuten sanottu, pohjalla makaamisessa on se hyvä puoli että sieltä ei pääse kuin ylöspäin. Hidastahan tuo on tälläistä raajarikkoa hilata montusta päivänvaloon, mutta nyt en perkele luovuta.

Koska: sain palkkakuitin. Jos pelaan korttini oikein, kaikki menee hyvin ja pitäydyn budjetissa, saan viimeisen ulosottovelan maksettua kuukauden päästä.

Kuukauden.

Katsotaan miten käy, onhan tätä laskeskeltu ennenkin. Muutamaankin otteeseen.

Mutta ajatus siitä, että kaikki akuutit velat olisi kuitattu, herätti kummallisen tunteen että jokin osa minua on kuolemassa, kuihtumassa pois.

Ehkä haikeuteen auttaa se fakta että luottotietojani en tule saamaan takaisin vielä hetkeen!

Muutto ja muita hullutuksia

180 päivää on oikeasti hyvä määre elämänsä uudelleenjärjestelylle.

Sain asunnon, minulla on uusi koti.

Vuokranantaja on isompi toimija joka on keskittynyt auttamaan ihmisiä joilla on luottotietomerkintöjä.

Tuntuu kuin olisin voittanut lotossa, edelliseen asuntoon meinasi kirjaimellisesti levitä pää. Nyt täällä uudessa paikassa tajuan miten paljon ahdistavat elinolosuhteet oikeasti vaikuttavat ihmisen mieleen.

Tuntuu kuin olisin jollain merkittävällä tavalla enemmän oma itseni jälleen, kaikkien näiden helvetillisten vuosien jälkeen.

Ja mikä tärkeintä: täällä on hiljaista.

Kaupunki vaihtui, elämä on uusi, henkilökohtaiset ongelmat samoja.

Olen jälleen ihastunut väärään ihmiseen. Tiedättekö sen tunteen kun pelkää helvetisti saavansa nenilleen mutta kuitenkaan ei voi antaa asian olla? Kuin sörkkisi rupea.

Pitää vain antaa aikaa, ottaa etäisyyttä.

Mutta kun toinen on vain niin saatanan ihana kaikin puolin ja ensimmäinen ihminen vuosiin - ikinä? - jonka kanssa asiat ja ajatukset löytävät äänettömästi, selittämättä paikkansa. Ja se jos joku on helvetin pelottavaa.

Jep jep ja niin niin. Mutta kusessa ollaan. Kai se rupi pitää vain nypätä irti ja katsoa vuotaako veri vai paljastuuko alta tervettä ihoa.

Töitä on toistaiseksi, siellä on hankalaa. Tämän viikon listalla onkin lähetellä työhakemuksia. Lohdullista on se että tiedän etten ole asioiden kanssa yksin, minä olen vain se pelottomin reikäpää joka tarttuu epäkohtiin eikä osaa pitää suutaan kiinni edes potkujen pelossa.

Lopuksi pari käytännön asiaa muutosta luottotiedottoman näkökulmasta:

Sähkö-, vakuutus-, puhelin- ja nettiliittymät kun ovat ajalta ennen luottotietojen menettämistä niin näiden kanssa ns. siirsin vain kirjat.

Muuttolaatikot sain, ensimmäinen firma ei antanut vuokralle vaikka kysyin onko heillä mitään panttia minkä voisin maksaa. Toisesta tärppäsi heti, maksoin vain laskun etukäteen ja homma oli selvä.

Muuttoauton kilpailutin, mihin päädyin ei koskaan sanallakaan maininnut luottotiedoista.

Takuuvuokraa en joutunut maksamaan, toki sitten ensimmäisestä päivästä lähtien vuokran eli kahteen asuntoon meni rahaa.

Yleiseen häsläykseen ja muuttotarpeisiin menneet rahat kun lisätään tähän, kaiken kaikkiaan voi sanoa että noin tuhannessa eurossa liikutaan. Toki takuuvuokrien kanssa summa olisi sen 1500 euroa suurempi.

Että hirvittäähän se. Silti paniikin keskellä pyrin ajattelemaan että minä teen tämän vain kerran.

EDIT: Tuhat euroa pelkän muuton hinta.

Joulukuu 2021

- 2855.99 €

Nine down, three to go

Yksi pankkilainoista maksettu loppuun.

Eight down, four to go

Asumistuen perintä kuitattu kerralla.

Viimeistä ulosottovelkaa jäljellä vähän reilu puolet.

Ei vittu.

Anteeksi ruma kielenkäyttöni.

Tämä tulee olemaan viimeinen postaus hetkeen aikaan.

Viimeinen velka - josta yritin Kelan kanssa tehdä maksusuunnitelmaa vain reilu kuukausi sitten - on siirretty avoimeksi ulosottoon.

Hyvästi muutto.

Hyvästi uusi alku.

Hyvästi vapaus.

Pitäkää toisistanne huolta, palataan heti kun keksin jotain.

"On se ny saatana!" sano pappa kun varpaansa ovenkarmiin iski.

Tilastoja

Montakohan kertaa sitä on yön pimeinä tunteina lukenut rekrysivujen juttuja siitä millainen on hyvä ansioluettelo, miten hoitaa itselleen työhaastattelun, miten vastaa oikein haastattelussa että ehkä saisi sen työpaikan?

Jep.

Itse olen kuitenkin tämän kevään aikana tullut siihen johtopäätökseen - ainakin omalla kohdallani! - että kyse ei ole niinkään siitä että kotisivut ovat kunnossa ja ansioluettelo siisti ja kattava, vaan

onnesta.

Siitä että hakemuksesi on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Itse päättelin että jos hakemukseni on tarpeeksi monessa paikassa niin ehkä se onnikin on jossain vaiheessa minun puolellani.

Olen tämän vuoden aikana laskujeni mukaan hakenut nyt 535 työtä. Näistä olen päässyt 18 video/puhelinhaastatteluun, osa on ollut niitä sähköpostilla tulleita "Vastaa näihin kysymyksiin videon muodossa" -esikarsintoja.

Kuudessa haastattelussa olen käynyt tapaamassa rekrytoijaa, näistä yhdestäkään en päässyt jatkoon.

Saatuja töitä on kolme joista kahta en edes hakenut ja kolmas on se, jonka nyt aloitan.

Eli jos oikein laskin niin ns. osumatarkkuus on jotain vähän reilun puolen prosentin luokkaa.

Jos nyt neuvoisin itseäni niin:

Selvitä ensin mitä haluat ja odota rauhassa äläkä anna paniikin sumentaa ajatuksenkulkuasi.

Matalapalkkainen osa-aikatyö ei kannata: joku rokottaa siitä aina. AINA.

Valitse taistelusi: keskitä energiasi oikeasti sellaisiin asioihin joiden tiedät vievän sinua kohti päämäärääsi äläkä tuhlaa aikaasi energiasyöppöihin joista koituu vain ongelmia.

On täysin hyväksyttävää sanoa EI. Jos niskakarvat nousevat pystyyn liian hyviltä kuulostavista lupauksista ja nenän alle tuodusta nollasopparista, kieltäydy kauniisti.

Luota intuitioosi. Kuuntele itseäsi.

Anna mennä, älä häpeä! Ei kukaan muista jonkun yksittäisen avoimen hakemuksen hakijaa enää seuraavana päivänä!

Ja mielestäni tärkein: ole oma rehellinen itsesi. Jos et saa työpaikkaa sen takia, paikka ei ollut sinua varten. Kyllähän se kirvelee ja lyö itsetuntoa matalaksi, mutta pystyisitkö tekemään töitä paikassa missä joutuisit esittämään jotain muuta mitä olet?

Nyt kun muistaisi tämän seuraavan kerran töitä hakiessa.