Tänään on kahden postauksen päivä, sen verran viimeisen parin päivänä aikana ovat ajatukset pyörineet rahan, luottotiedottomuuden ja paniikin ympärillä.
Kun tänä aamuna heräsin, ajatukset kääntyivät ensimmäisenä velkoihin. Välittömästi.
Takana on rankka viikko. Ensin Kela muisti kirjeellä, sitten posti toi ennakkoilmoituksen palkasta tapahtuvasta ulosotosta.
Mahaan tipahti kivi, päässä alkoi soida välittömästi Irwin Goodmanin
"Kusessa ollaan". Sitten tuli nauru.
Olin helpottunut.
Nyt on tullut se helvetin aika jota olen pelännyt monta vuotta. Asiat
etenevät, halusin sitä tai en. Nauroin myös sitä, että paria päivää ennemmin olin huokaillut täällä kuinka tuntuu että pitäisi pystyä enempään.
Oikeastaan ainoa asia mikä rahanmenossa
ahdistaa, on se, että vielä en varmaksi tiedä kuinka paljon palkasta
viedään, palkka kun ei kauhean häävi ole. Mutta aina on toimeentulotuki, nopeasti tutkittuna ns.
pakotettu ulosotto katsotaan menoksi.
Enemmän ahdistaa
ajatus siitä, että kun pomoni saa tietää asiasta, saan potkut. Toivon
että saan mahdollisuuden yrittää selittää asian ennen sitä, ehkä ymmärrystä löytyy.
Hoen itselleni että maailma on muuttunut, että nykyään ihmiset alkavat ymmärtää että luottotiedottomuus ei [aina] ole valinta. Että meitä ei ole vain muutamia, meitä on tuhansia jne jne.
Ja se tärkein: minä yritän.
No comments:
Post a Comment