Kolmen vuoden katsaus

Yritin eilen avata tuuletusikkunan näyttämällä sille television kaukosäädintä joten katsoin aiheelliseksi pysähtyä hetkeksi ja vähän jäsennellä kaikkea tapahtunutta.

Ensimmäinen asia on tämän asunnon myynti. Liian kiltti kun olen, suurin osa käytännön hommista on jäänyt minun kontolleni. Minun, joka asun tässä vuokralla.

Oikeasti.

Kolme eri tahoa pommittaa mihin vuorokauden aikaan minä viikonpäivänä tahansa ja kaiken vaadittavan pitäisi tapahtua saman päivän aikana, viimeistään vuorokaudessa. Kolme tahoa jotka eivät ilmeisesti kommunikoi ollenkaan keskenään vaan minä olen keskiössä setvimässä asioita.

Kun kaikki mitä on alunperin sovittu ja luvattu heitetään tuosta noin vain romukoppaan.

Kun sitten ei myönnykään välittömästi vaatimuksiin, alkaa pelottelu.

Ja kun itkua tuhertaessa miettii ensimmäisen kerran pitkään aikaan itsensä vahingoittamista että tulisi rauhallista, tajuaa ettei tässä ole mitään vitun järkeä. Että mikään ei ole niin tärkeää kuin oma henkeni.

Ja opin sanomaan ei, muistutan että tämä on vielä minun kotini.

Nyt on ollut puolitoista vuorokautta rauhallista. Ja jälleen kerran olen paremmin perillä omista oikeuksistani.

Enkä enää ikinä tule vuokraamaan asuntoa yksityiseltä vuokranantajalta, en helvetissä. Tai jos vuokraankin niin kriteerit tulevat olemaan todella tiukat.

Tähän ympärivuorokautiseen aivan liian pitkään jatkuneeseen stressitilaan kun lisää armottoman työnhaun, nykyisen työn tuntien vähenemisen ja pelon rahojen riittämättömyydestä, naapureiden mekastuksen [kesä = party 24/7!], ikkunan alla yötä päivää pauhaavat tietyömaat [kaksi niistä lopettaa kello 16.00 että seuraava ehtii aloittaa viimeistään kello 03.00], asumistuen määrän tarkastamisen [kyllä, TAAS!] ja sen että asunnon ilmatila muistuttaa eräänkin sarvipäisen hahmon erästäkin ruumiinosaa, lopputuloksena ovat rytmihäiriöt.

Mutta. Sitten on se toinen puoli. On ruokaa, laskut on maksettu, on toistaiseksi asuntokin.

On muutama työhaastattelupyyntö niiden kymmenien hylkäyssähköpostien seassa.

ASP-tilille säästetty kaksi kvartaalia.

Viimeisestä ulosottovelasta maksettu neljäsosa.

Yritän keskittyä miettimään että nämä ovat nyt vain entisen elämäni viimeiset kuolonkorinat, että jos jaksan vielä 180 päivää, maailma on järjestynyt taas uudella tavalla.

Ja vaikka ongelmat tuntuvat olevan samanlaisia kuin blogin perustamisen aikoihin, velkaa on enää kolmasosa jäljellä!