Joulukuu 2021

- 2855.99 €

Nine down, three to go

Yksi pankkilainoista maksettu loppuun.

Eight down, four to go

Asumistuen perintä kuitattu kerralla.

Viimeistä ulosottovelkaa jäljellä vähän reilu puolet.

Ei vittu.

Anteeksi ruma kielenkäyttöni.

Tämä tulee olemaan viimeinen postaus hetkeen aikaan.

Viimeinen velka - josta yritin Kelan kanssa tehdä maksusuunnitelmaa vain reilu kuukausi sitten - on siirretty avoimeksi ulosottoon.

Hyvästi muutto.

Hyvästi uusi alku.

Hyvästi vapaus.

Pitäkää toisistanne huolta, palataan heti kun keksin jotain.

"On se ny saatana!" sano pappa kun varpaansa ovenkarmiin iski.

Tilastoja

Montakohan kertaa sitä on yön pimeinä tunteina lukenut rekrysivujen juttuja siitä millainen on hyvä ansioluettelo, miten hoitaa itselleen työhaastattelun, miten vastaa oikein haastattelussa että ehkä saisi sen työpaikan?

Jep.

Itse olen kuitenkin tämän kevään aikana tullut siihen johtopäätökseen - ainakin omalla kohdallani! - että kyse ei ole niinkään siitä että kotisivut ovat kunnossa ja ansioluettelo siisti ja kattava, vaan

onnesta.

Siitä että hakemuksesi on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Itse päättelin että jos hakemukseni on tarpeeksi monessa paikassa niin ehkä se onnikin on jossain vaiheessa minun puolellani.

Olen tämän vuoden aikana laskujeni mukaan hakenut nyt 535 työtä. Näistä olen päässyt 18 video/puhelinhaastatteluun, osa on ollut niitä sähköpostilla tulleita "Vastaa näihin kysymyksiin videon muodossa" -esikarsintoja.

Kuudessa haastattelussa olen käynyt tapaamassa rekrytoijaa, näistä yhdestäkään en päässyt jatkoon.

Saatuja töitä on kolme joista kahta en edes hakenut ja kolmas on se, jonka nyt aloitan.

Eli jos oikein laskin niin ns. osumatarkkuus on jotain vähän reilun puolen prosentin luokkaa.

Jos nyt neuvoisin itseäni niin:

Selvitä ensin mitä haluat ja odota rauhassa äläkä anna paniikin sumentaa ajatuksenkulkuasi.

Matalapalkkainen osa-aikatyö ei kannata: joku rokottaa siitä aina. AINA.

Valitse taistelusi: keskitä energiasi oikeasti sellaisiin asioihin joiden tiedät vievän sinua kohti päämäärääsi äläkä tuhlaa aikaasi energiasyöppöihin joista koituu vain ongelmia.

On täysin hyväksyttävää sanoa EI. Jos niskakarvat nousevat pystyyn liian hyviltä kuulostavista lupauksista ja nenän alle tuodusta nollasopparista, kieltäydy kauniisti.

Luota intuitioosi. Kuuntele itseäsi.

Anna mennä, älä häpeä! Ei kukaan muista jonkun yksittäisen avoimen hakemuksen hakijaa enää seuraavana päivänä!

Ja mielestäni tärkein: ole oma rehellinen itsesi. Jos et saa työpaikkaa sen takia, paikka ei ollut sinua varten. Kyllähän se kirvelee ja lyö itsetuntoa matalaksi, mutta pystyisitkö tekemään töitä paikassa missä joutuisit esittämään jotain muuta mitä olet?

Nyt kun muistaisi tämän seuraavan kerran töitä hakiessa.

Operaatio Vapaus, askel I

Ennemmin kirjoitin siitä, mitä ihminen todella tarvitsee aloittaakseen alusta ja väitin että että työn, asunnon ja muuttoauton.

Nyt on aika laittaa tämä väite käytännön testiin koska:

SAIN TÖITÄ!!!!!!!

Palkka ei ole huima mutta paljon parempi mitä nyt, työ on kokoaikainen ja näillä näkymin sitä riittää.

Eli jos kaikki menee hyvin talous on turvattu ainakin hetkeksi eteenpäin tämän osa-aikailun, Kelan ja liiton kanssa sekoilun sijaan.

Tietenkin päässä pyörii se kauhukuva etten tule koskaan saamaan asuntoa. Tai että mokaankin työn. Tai, tai, tai...

...onneksi toisessa vaakakupissa painaa niin monta asiaa etten voi antaa pelon voittaa.

Tälle helvetille on eräpäivä. Minä todella pääsen pois täältä. Joku haluaa antaa minulle oikeita töitä.

Minä pääsen eroon tästä talosta, naapureista, kaupungista. Saan vihdoin uuden alun.

Olen asunut täällä vuosia eivätkä asiat ole muuttuneet suuntaan tai toiseen. Katselen aina vain samoja seiniä, teen samoja pätkätöitä, kuuntelen naapurien känniryskäystä seinien ja lattian läpi.

Miksi hakkaisin päätäni seinään? Miksi pitäisi? Jos tämä järjestely ei ole tähän mennessä toiminut, miksi se yhtäkkiä alkaisi toimia?

Kyllä se tästä. Ostin ensimmäisen maalipöntön jo, jätesäkkejä ennemmin viikolla.

Ja jos jotain nyt on niin aikaa. Saan rauhassa karsia tavarani, lahjoittaa huonekalut pois, tilata kaatopaikkahaun, siistiä asunnon.

Voi että.

Runon ja suven päivä

Välittäjän perkele ei osaa sanaa ei.

Yhdeksältä illalla taas viesti sanoo: Hei!

Tällä kertaa ongelma on minun asenteeni.

Vaikka kuinka sua painostan pidä suusi kiinni.


Ei vika ole sijainti, ei talon huono kunto.

Ei nistit joka nurkassa, ei tietyön iki-limbo.

Vaan vika onkin asukkaan joka liikaa osaa ottaa.

Vaan nytpä tiedän istua ja vain seinää toljottaa.

Pikapäivitys helteen keskeltä

Viikossa on tapahtunut seuraavaa:

Aloitin uuden työn. Uusi ala, sama palkka, paremmat tunnit.

Yritin sopia Kelan kanssa maksusuunnitelmasta, mikä ei tietenkään onnistunut.

Tein pari etähaastattelua jotka molemmat menivät täysin penkin alle.

Sain sähköpostiin kymmenien hylsyjen keskelle haastattelupyynnön joka sai hihkaisemaan ääneen.

Olen löytänyt pitkästä aikaa bändin jonka musiikki resonoi sydämessä ja tästä innostuneena aloin julkaista omia kappaleitani netissä.

Ulosoton asiatuloste lyheni taas yhdellä sivulla.

Asunnossa on lämpöä iltaan asti - puhaltimesta huolimatta - vähintään 31 astetta ja loppua ei näy.

Kahden viikon rauha rikkoutui jälleen eikä kiinteistövälittäjä vieläkään ymmärrä sanaa ei.

Tajusin että ahdistuksesta on tullut pysyvä olotila ja tiedän jumalattoman suuren paniikkikohtauksen olevan tulossa, mutta yritän pitää pääni koossa tämän avulla:

Kaikki tämä on ohimenevää. Se mikä vaikuttaa nyt vain isolta sotkulta tulee olemaan uuden elämäni alku.

Ja kuten palapeli, sekin rakennetaan yksi pala kerrallaan.

Eskapismia ja muita oikkuja

Kun istuu yhden illan kotona pimeässä puhelin äänettömällä, katsoo vanhoja Disney-animaatioita ja syö lohturuokaa, elämä alkaa voittaa.

Lähdön merkit voimistuvat päivä päivältä. Allekirjoitan täysin sen väittämän että ihminen laittaa tiettyjen vuosien välein elämänsä uusiksi. Minulla on menossa näköjään kaikki vaihtoon: kaupunki, asunto, työpaikka, ala, jopa huonekalut. Sosiaalista elämää, kavereita, ystäviä, puolisoa tai perhettä kun ei ole, valinta ei loppuen lopuksi ole kovin vaikea kun päätöksen on jossain mielensä sopukassa jo tehnyt.

Ja mitä sitä ihminen tarvitsee aloittaakseen alusta? Työpaikan, asunnon ja muuttoauton, siinäpä se.

Ja jottei haikeus yllättäisi, sain tästä kaupungista niin oudon työtarjouksen että oli pakko sanoa ei kiitos. Työnkuva oli epämääräinen, kohdekin vaihtui jossain sivulauseessa, palkka oli jotain muuta mitä pitäisi olla ja lakisääteisiä lisiä ei [toistaiseksi] makseta, perusteena urakkapalkka. Aloittaa olisi pitänyt heti, parin päivän varoaika tuntui ylitsepääsemättömältä.

Kuulostaako epäilyttävältä?

Pahinta oli kuitenkin rekrytoijan asenne ja kielenkäyttö. Ja kamalaa sanoa mutta tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun olen tänä keväänä törmännyt vastaavaan. Ehkä se on tämä aika, ehkä se on ihmisten epätoivo löytää edes jotain työtä mikä saa työntarjoajan käyttäytymään ylimielisen despootin tavoin.

Tai ehkä se on vain tämä kaupunki.

Tai sitten minä.

En osaa sanoa sitä paremmin kuin että jokin on väärin.

Mietin kyllä pitkään onko minulla oikeutta tai taloudellista mahdollisuutta kieltäytyä työstä.

Mutta koska tämän vuoden teema on opetella sanomaan ei ja poistamaan elämästään kaikkea vanhaa kakkaa että jollekin uudelle - ja ehkä paremmalle - tulisi tilaa, päätin että on vain pakko uskaltaa. Vain olla hetken aikaa, odottaa rauhassa mitä elämällä on tarjota.

Ja vanhan sanonnan mukaan: jos se haisee paskalle, se mitä suurimmalla todennäköisyydellä on sitä itseään.

En halua edes miettiä millainen soppari sieltä olisi tullut allekirjoitettavaksi. Ja olisinko päässyt siitä eroon ilman sanktioita?

Ja kaikki aika mitä tuhlaan tällaiseen sekoiluun on pois uuden elämän aloittamisesta.

PS. Jossain vaiheessa tätä sotkua jota arjeksi kutsun, aloitin rahastosäästämisenkin!

Kolmen vuoden katsaus

Yritin eilen avata tuuletusikkunan näyttämällä sille television kaukosäädintä joten katsoin aiheelliseksi pysähtyä hetkeksi ja vähän jäsennellä kaikkea tapahtunutta.

Ensimmäinen asia on tämän asunnon myynti. Liian kiltti kun olen, suurin osa käytännön hommista on jäänyt minun kontolleni. Minun, joka asun tässä vuokralla.

Oikeasti.

Kolme eri tahoa pommittaa mihin vuorokauden aikaan minä viikonpäivänä tahansa ja kaiken vaadittavan pitäisi tapahtua saman päivän aikana, viimeistään vuorokaudessa. Kolme tahoa jotka eivät ilmeisesti kommunikoi ollenkaan keskenään vaan minä olen keskiössä setvimässä asioita.

Kun kaikki mitä on alunperin sovittu ja luvattu heitetään tuosta noin vain romukoppaan.

Kun sitten ei myönnykään välittömästi vaatimuksiin, alkaa pelottelu.

Ja kun itkua tuhertaessa miettii ensimmäisen kerran pitkään aikaan itsensä vahingoittamista että tulisi rauhallista, tajuaa ettei tässä ole mitään vitun järkeä. Että mikään ei ole niin tärkeää kuin oma henkeni.

Ja opin sanomaan ei, muistutan että tämä on vielä minun kotini.

Nyt on ollut puolitoista vuorokautta rauhallista. Ja jälleen kerran olen paremmin perillä omista oikeuksistani.

Enkä enää ikinä tule vuokraamaan asuntoa yksityiseltä vuokranantajalta, en helvetissä. Tai jos vuokraankin niin kriteerit tulevat olemaan todella tiukat.

Tähän ympärivuorokautiseen aivan liian pitkään jatkuneeseen stressitilaan kun lisää armottoman työnhaun, nykyisen työn tuntien vähenemisen ja pelon rahojen riittämättömyydestä, naapureiden mekastuksen [kesä = party 24/7!], ikkunan alla yötä päivää pauhaavat tietyömaat [kaksi niistä lopettaa kello 16.00 että seuraava ehtii aloittaa viimeistään kello 03.00], asumistuen määrän tarkastamisen [kyllä, TAAS!] ja sen että asunnon ilmatila muistuttaa eräänkin sarvipäisen hahmon erästäkin ruumiinosaa, lopputuloksena ovat rytmihäiriöt.

Mutta. Sitten on se toinen puoli. On ruokaa, laskut on maksettu, on toistaiseksi asuntokin.

On muutama työhaastattelupyyntö niiden kymmenien hylkäyssähköpostien seassa.

ASP-tilille säästetty kaksi kvartaalia.

Viimeisestä ulosottovelasta maksettu neljäsosa.

Yritän keskittyä miettimään että nämä ovat nyt vain entisen elämäni viimeiset kuolonkorinat, että jos jaksan vielä 180 päivää, maailma on järjestynyt taas uudella tavalla.

Ja vaikka ongelmat tuntuvat olevan samanlaisia kuin blogin perustamisen aikoihin, velkaa on enää kolmasosa jäljellä!

Juustopasta

Juustoa + pastaa = ei voi mennä vikaan! Tämä tehdään suoraa pannulle koska vaikka rakastan pastaa, vihaan siivilän ja kattilan pesemistä!


Juustopasta

- 1 sipuli [1,40 €/kg]
- pari valkosipulinkynttä [4,80 €/kg]
- nokare voita
- ruokakerma [0,70 €/purkki]
- vettä
- suolaa ja pippuria
- nipullinen spagettia [1,40 €/kg]
- parmesaania maun mukaan [5,70 €/kpl & 28,50 €/kg]

Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli voissa. Lisää kupillinen - noin kolme desiä - vettä ja desi ruokakermaa. Lisää suolaa ja pippuria ja pasta.

Anna tekeytyä niin että pasta kypsyy ja sammuta levy. Raasta sekaan maun mukaan parmesaania, muutaman ruokalusikallisen verran riittänee.

Riittää kahdelle syöjälle tai yhdelle nälkäiselle!

Raastin

Tiedättekö sellaisen raastimen mitä kaikissa kokkiohjelmissa käytetään, sellaisen kahvallisen jolla voi nätisti raastaa vaikka suklaata kakun päälle tai juustoa pastaan?

Olen aina halunnut sellaisen.

Etsin netistä pari vaihtoehtoa, osuvin vaihtoehto maksoi kymmenen euroa.

Ja sitten.

Pään sisäinen ralli siitä että tarvitsenko minä sitä todella jos olen tähän mennessäkin pärjännyt ilman? Jos en käytä sitä koskaan?

Torppasin ajatukseni tällä:

Sillä ei ole väliä käytänkö raastinta vai en, mutta tärkeää on se, että minulla on siihen mahdollisuus.

Ja ostin raastimen.

Ja kuten arvasin, olen leiponut ja tehnyt ruokaa taas enemmän kuin hetkeen, opetellut uusia taitoja, testaillut uusia reseptejä.

Ja nauranut.

Jokin suurempi muutos on selvästi lähtenyt käyntiin. Jännityksellä odotan missä puolen vuoden päästä mennään. 

PS. Viimeistä velkaa on maksettu takaisin nyt 15 %

Lisää jännää

"Et ole velallisena ulosotossa."

EDIT:

Bugihan se! Mutta sen muutaman tunnin ajan jolloin luulin että Kela on ottanut haluamansa pois ulosotosta, tajusin että mitään en tekisi toisin.  

Veronpalautukset ja muuta jännää

Elämässä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon että pää ei meinaa pysyä perässä. Onneksi suurin osa muutoksista on positiivisia, vaikkakaan se ei sulje pois sitä etteikö sopeutumisvaikeuksia olisi.

Ensimmäinen asia ovat veronpalautukset. Saan niitä yli tuhat euroa. Tonnin. Tiedon saatuani itkin - ja nauroin - niin että seuraavana päivänä kiusana oli iltaan asti jatkuva, oksettava pääkipu. Kertonee omaa kieltään stressistä, helpotuksen määrästä.

Myös tälle vuodelle olen säätänyt veroprosentin samalle tasolle, ehkä myös ensi keväänä säästyn mätkyiltä.

Toinen asia liittyy tulevaan Omaan Kotiin. Vaikka tiedän, että haave on vielä vuosien päässä, olen alkanut unelmoida tavalla jota en ole tehnyt vuosiin.

Tähän mennessä olen miettinyt sisustustyyliäni, metsästänyt netistä kuvia sohvamalleista, valkannut mielessäni seinille maaleja. Katsastanut tarjontaa, arvioinut mihin tulevat rahani riittävät.

Viikolla pyörähdin kirpputorilla ja löysin sieltä vanhan kahviastiaston, sellaisen mitä muut pitäisivät susirumana. Mietin jo että jätän ostamatta, mutta käännyin takaisin. Koko setti maksoi vain muutaman euron. Kiikutin sen kotiin, tiskasin, asettelin pöydälle ja ihailin. Ja sovin itseni kanssa että otan sen käyttöön vasta Omassa Kodissani.

Tästä lähti liikkeelle idea, että voisin tehdä itselleni "kapioarkun". Koska olen aina ollut köyhä, kodissani olevat tavarat ovat olleet sitä, mitä olen jostain saanut riivittyä. Joten nyt alan kerätä itselleni starttipakettia tavaroista joita oikeasti haluan.

Kaikki tämä tulevan suunnittelu auttaa myös siihen tosiseikkaan, että vihaan asua tässä asunnossa. Eli kolmas asia: poismuutto.

Mitä lähemmäs viimeisen velan loppuunmaksaminen tulee, sitä enemmän haluan pois täältä. Vasta nyt olen antanut itselleni luvan kunnolla vihata tässä asumista. Naapureiden bileitä, jatkuvaa metakkaa, tappeluja, tupakan ja pilven käryä, toimimatonta isännöintiä ja huoltoa.

Asiat ovat varmasti samalla tolalla monessa paikassa, mutta minusta tämä on tehnyt univelkaisen hermoraunion. Joten heti kun saan viimeisen velan maksettua alan etsiä uutta kämppää, paikkaa jossa saan nukkua rauhassa, missä ei joka päivä tarvitse miettiä että mikähän helvetti tänään repeää.

Ja saanpahan uutta pontta työnhakuun: mitä nopeammin löydän vakityön, sitä nopeammin maksan viimeisen velan pois ja sitä nopeammin pääsen täältä turvallisemmille vesille.

Ja nyt tiedän ainakin millaisesta talosta en tule Omaa Kotiani ostamaan.

Asuntosäästäjä

Reilu puolitoista vuotta sitten olen kirjannut unelmiani ylös, pallotellut paperilla tätä samaa pelon teemaa.

Ja listannut asiat mitä haluaisin että minulla tulevaisuudessa on "ettei tarvitsisi enää koskaan pelätä" :

1. ASP-tili
2. säästötili
3. osakkeita

Asuntosäästäminen on aloitettu, oma koti odottaa 19 kvartaalin päässä.

Säästötilillä on usempi sata euroa.

Osakkeita ostan kun saan tonnin ylimääräistä kokoon.

Parhaimmalta tuntuu kuitenkin se, että aloitin myös viimeisen velan lyhentämisen. Siitä on tullut lippuni vapauteen: kun sen maksan tämä kaikki paska on ohi.

Vielä joudun käymään vähintään kerran päivässä tarkistamassa tilit ja portaalit että saldot pitävät paikkaansa, että alijäämää on todella enää muutama tuhat euroa, ei kymmeniä tuhansia.

Muistijälki

Niin se vain on että meihin jää eletyistä ajoista jälkiä joista on hemmetin vaikea päästä eroon. 

Eli heräsin taas mennä sunnuntaina ahdistukseen, paniikkiin, epätoivoon.

Eikä oikeasti olisi mitään syytä, tiedän sen kyllä. Laskut on maksettu, ruokaa on, on puskuria ja kattokin toistaiseksi pään päällä.

Ja silti.

Naps. Kuin jonkinlaisesta sisäisestä kytkimestä.

Parin kahvikupin jälkeen tajusin että kaiken takana on aina se yksi ja sama: pelko. Että kaikki menee päin helvettiä, että jos meneekin hetken edes vähän paremmin niin siihen ei saa tuudittautua koska kohta menee ihan varmasti vielä enemmän elämä perseelleen.

Ja jotenkin kaikista pahinta minulle on tämä neutraali tila, kun oikein mitään ei tapahdu suuntaan tai toiseen. Aivan kun vain odottaisin että kohta räjähtää.

Joten:
- neuvottelut pankin kanssa ASP-tilistä aloitettu
- viimeistä velkaa alan maksaa takaisin seuraavasta palkasta

Muutoksia

Paljon on taas tapahtunut lyhyessä ajassa.

Olen hakenut nyt paria sataa työtä, päässyt kolmeen haastatteluun enkä yhdestäkään eteenpäin. Yksi hylsy tosin toi osa-aikaisen työn eli jotain tuloja tulee tulevaisuudessa olemaan.

Liiton rahoja odotellaan nyt toista viikkoa. Poikkeussäännös loppui vuoden vaihteessa joten vaikka tein kuin hullu syksyn töitä, työssäoloehto ei siltä ajalta ihan vielä täyttynyt joten päiväraha lasketaan viime kevään tulojen mukaan.

Eli tulot siitä suunnasta verojen jälkeen vähemmän kuin toimeentulotuki.

Säästöjä olen joutunut rokottamaan, tosin vain muutaman sata euroa.

Asuntoa ei ole vielä myyty, joten muuttopäivä siirtyy yhä.

Kaiken tämän keskellä mietin sitä, mikä nyt on toisin verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseeni, mikä on se asia mikä auttaa minua vaipumasta epätoivoon.

Enkä osaa kiteyttää sitä muuten kuin:

Minulla on päämäärä.

Jotenkin kestän tämän kaiken epävarmuuden paremmin nyt kun tiedän että minusta on maksamaan velkani, kun tiedän että olen ennenkin löytänyt töitä. Kun tiedän että tämä kaikki on ohimenevää.

Että tämä on se viimeinen koettelemus, että tämän jälkeen olen aivan kuin kaikki muutkin.

Että jossain todella on se Parempi Elämä.

Linssikeitto

Uutta työpaikkaa etsiessä ja viimeisen palkan saatuani ostin kaappiin avaruusruokaa, mm. linssejä joita ei ole pahemmin tullut koskaan syötyä.

En ole keittojen ylin ystävä mutta tästä tuli aivan tolkuttoman hyvää!


Linssikeitto

- nokare voita
- yksi iso sipuli [1,30 €/kg]
- pari valkosipulinkynttä [4,80 €/kg]
- 2 dl kuivattuja punaisia linssejä [1,60 €/rasia]
- purkki tomaattimurskaa [0,50 €/kpl]
- ruokakerma [0,70 €/kpl]
- mausteita

Kuutioi sipuli ja valkosipuli, kuullota kattilassa voin kanssa.

Huuhdo linssit, lisää tomaattimurska ja linssit kattilaan, perään purkillinen vettä.

Lisää mausteita mielesi mukaan [suola, pippuri, kurkuma, paprikajauhe, jauhettu chili, kuivattu korianteri etc.].

Keitä noin 20 minuuttia.

Lisää ruokakerma, anna vetäytyä hetken.

Aja sauvasekoittimella tasaiseksi jos tuntuu siltä!

Luottotiedottoman luottotiedot, osa II

Kohta kaksi vuotta kestänyt taistelu alkaa tuottaa konkreettisia tuloksia.

Luottotietomerkintöjä enää yksi, ulosoton asiatuloste lyhentynyt neljällä sivulla.

Aikamoista. <3

Katseluvinkki

Yle Areena, Some Deep Story, viides kausi.

Suosittelen.

https://areena.yle.fi/1-3670003

2021

Vuodelle 2021 toivon seuraavaa:

Että saan loput velkani vihdoin maksettua.

Että saan säästöön ainakin 5000 euroa.

Että saan sijoitettua 1000 euroa.